Valtioneuvosto päätti torstaina lisätä ravintolatoiminnan rajoituksia, mikä tietää sitä, että useiden maakuntien ravintolat ovat yhä tiukempien rajoitustoimien kohteena.
Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry muistuttaa, että koronaepidemian kiihtyminen ja sen myötä tiukentuvat toiminnan rajoitukset ovat ajaneet ravintolayritykset yhä pahempaan ahdinkoon.
– Pikkujoulukaudesta näytti muodostuvan vielä pari viikkoa sitten edes jossakin määrin siedettävä, kun pienet työ- ja kaveriporukat halusivat pitää pienimuotoisia pikkujouluja. Edellisen viikon alussa alkoi peruutusten tulva ympäri Suomea, MaRan toimitusjohtaja Timo Lappi toteaa tiedotteessa.
Lapin mukaan peruutusten määrää kiihdytti viranomaisten erittäin epäselvä viestintä kokoontumisrajoitusten sisällöstä.
– Asiakkaat luulevat, että kokoontumisrajoitukset koskevat myös ravintoloita. Näin ei kuitenkaan ole. Ravintoloissa voidaan järjestää terveysturvallisesti pikkujouluja, kun asiakkaat noudattavat tarkasti ravintolayrityksen antamia ohjeita, Lappi tarkentaa.
MaRa ry:n mukaan tammi- ja helmikuuta odotetaan alalla pelonsekaisin tuntein. Ongelmia aiheuttaa muun muassa se, että matkustusrajoitukset pitävät ulkomaalaiset matkailijat pois Suomesta ainakin helmikuuhun asti.
Julkisuudessa on keskusteltu vilkkaasti yökahviloista ja yöravintoloista, jotka avaavat ovensa aamuviideltä. Myös Levin maailmancupin yhteydessä tapahtuneet koronatartunnat ovat saaneet laajasti huomiota julkisuudessa.
– Julkisessa keskustelussa näyttää unohtuneen se tosiasia, että ravintoloista, etenkin ruokaravintoloista, on lähtenyt liikkeelle erittäin vähän koronatartuntoja. Ylivoimainen enemmistö yöravintolayrityksistä on toiminut erittäin vastuullisesti. Muutaman yrityksen toiminnan vuoksi koko ala on leimattu julkisuudessa vastuuttomaksi, Lappi huomauttaa.
Hänen mukaansa valtioneuvostolla ei näytä olevan realistista käsitystä siitä, miten heikossa taloudellisessa tilanteessa matkailu- ja ravintola-alan yritykset ja niiden työntekijät ovat.
– Talvikausi tulee olemaan monelle yritykselle synkkääkin synkempi. Kun yritysten konkurssisuoja poistuu ensi vuoden helmikuun alussa, maalis–huhtikuussa on odotettavissa vähintäänkin satojen matkailu- ja ravintola-alan yritysten konkurssi ja niistä aiheutuva työttömyys, jollei valtioneuvosto tue yrityksiä riittävästi.