Tanssikiellon historian ruotiminen toi Tieto-Finlandian

Tietokirjallisuuden Finlandian voittivat Marko Tikka ja Seija-Leena Nevala teoksella Kielletyt leikit - Tanssin kieltämisen historia Suomessa 1888-1948. MARKKU ULANDER / LEHTIKUVA

STT

Tämän vuoden tietokirjallisuuden Finlandia-palkinnon saa Marko Tikan ja Seija-Leena Nevalan teos Kielletyt leikit – Tanssin kieltämisen historia Suomessa 1888–1948 ( Atena ).

– Älyttömän hienolta tuntuu. Ehdokkuus oli jo valtava yllätys. Kuitenkin vuosien varrella on tullut kaikenmoista tehtyä, ja tuntuu hienolta, että pitkä työ noteerataan. On aivan huikeata, että aivan jättipotti kolahti, sanoo historiantutkija Seija-Leena Nevala, joka on toinen palkinnon voittaneen teoksen kirjoittajista.

– Jo se, että olimme ehdokkaina, oli riittävä yllätys ja iloinen asia. Nyt kun näinkin kävi, niin tässä ollaan vielä enemmän ymmyrkäisenä, sanoo puolestaan kirjan toinen kirjoittaja historiantutkija Marko Tikka.

Kirjassaan Nevala ja Tikka piirtävät kuvan tanssikiellon Suomesta aina 1800-luvun lopulta toisen maailmansodan jälkeisiin vuosiin.

Monissa maissa oli lyhytaikaisia tanssikieltoja sodan syttyessä, mutta Suomen tanssikielto oli ainutlaatuinen totaalisuudessaan ja pitkäkestoisuudessaan.

– Saksassakin yritettiin sodan aikana saada aikaan totaalikieltoa useita kertoja, mutta ei se oikein vetänyt, Tikka sanoo.

Liittoutuneiden puolella tanssiin suhtauduttiin hänen mukaansa aivan eri tavalla. Siellä katsottiin, että tanssiminen ja iloitseminen olivat voimavara, jotta jaksettiin sotia tai tehdä töitä sotatarviketeollisuudessa.

Kiellon taustalta löytyy pelko moraalittomasta käytöksestä

Suomen tanssikiellon taustalta löytyy Nevalan mielestä moralisoivia asenteita.

– Siinä hieman määriteltiin tietyllä tavalla isänmaallisuutta. Ajateltiin, että kotirintamalla ei saa ilakoida, kun toiset taistelevat rintamalla hengestään. Oli tällainen tavallaan tanssi yli hautojen -aspekti, Nevala sanoo.

Taustalla voi hänen mukaansa nähdä myös pelon moraalittomasta käytöksestä. Samanlaista pelkoa oli esiintynyt jo 1800-luvulla uskonnollisissa ja kansaa valistavissa piireissä.

– Ajateltiin, että (tanssiminen) rapauttaa nuorison moraalin. Haettiin nuorison käyttäytymisen kontrollointia.

Nuorison lisäksi haluttiin kontrolloida naisten moraalia. Naisten moraalikoodisto oli paljon miehiä ankarampi. Naisilla oli myös eräänlainen tuplataakka, koska he olivat aktiivisia salatanssien järjestämisessä.

– Naisten olisi pitänyt olla kotirintaman moraalinen selkäranka, mutta kun menivät tällaisia järjestämään, niin se nähtiin erityisen pahana, Nevala sanoo.

Tikan mukaan jo pidemmältä ajalta oli perua ajatus, jonka mukaan viattomia naisia pitää suojella pahoilta miehiltä.

– Miehiltä, joilla on vähän niin kuin ketunhäntä kainalossa.

Kieltoa ei perusteltu väestösuojelulla tai terveyssyillä

Tikka ja Nevala ihmettelivät kirjaa työstäessään, että tanssikieltoa ei juurikaan perusteltu esimerkiksi väestönsuojelullisilla syillä. Eli vaikkapa sillä, että ihmiset olisivat vaarassa, jos pommi osuisi tanssipaikalle.

Ei myöskään sanottu, miten helposti mahdollisesti liikkeellä oleva kulkutauti voisi tarttua tanssijoiden joukossa.

Sen sijaan lausunnot olivat Tikan mukaan paljon jyrkempiä tyyliin, että tuskin ovat sankarivainajien haudat nurmettuneet, kun tanssitaan ja iloitaan jo.

– Tällaisia perusteita käytettiin siksi, että ne olivat riittävän voimakkaita tanssihimoa vastaan, Tikka sanoo.

Tuhannet ihmiset joutuivat tuomiolle tanssimisesta

Ihmiset eivät kuitenkaan täysin taipuneet tanssikiellon edessä, vaikka tanssimisesta tehtiin vuonna 1939 rikos. Näin tanssivista ihmisistä tuli rikollisia, joita sakotettiin. Joutuipa kaksi naista jopa muutamaksi kuukaudeksi vankilaankin.

Tikan ja Nevalan arvioiden mukaan vuodenvaihteesta 1941–1942 vuoden 1945 loppuun luvattomien tanssien järjestämisestä ja tanssimisesta tuomittiin lähes 15 000 ihmistä sakkoihin.

– Huomattava osa rangaistuista oli 15–20-vuotiaita eli reippaasti alaikäisiä nuoria naisia. Todennäköisesti se joukko muodosti aika ison osan tuomituista, Tikka sanoo.

Sota-aikana täysi-ikäisyyden ikäraja Suomessa oli 21 vuotta.

Salatanssien järjestäjät ymmärsivät jossain kohtaa, että tanssimisen kieltäminen oli suorastaan luonnonvastaista.

– Paritanssista oli tullut 1920–1930-luvulla koko kansan huvi ihan sosiaaliluokkaan ja asuinpaikkaan katsomatta. Se oli normaali nuorison tapa seurustella, tutustua toisiinsa ja viettää aikaa, Nevala sanoo.

Tanssikiellon avulla sitten katkaistiin siivet aika luonnolliselta asialta.

– Sitä ei nykypäivän näkökulmasta ehkä ymmärretä, Nevala lisää.

Tikka ja Nevala ovatkin verranneet sota-ajan tanssikieltoa siihen, jos ihmisiltä kiellettäisiin nyt yhtäkkiä sosiaalisen median käyttö.

– Mehän olisimme ihan järkyttyneitä. Tietysti osa tottelisi, mutta luulen, että aika äkkiä löytyisi kaikkia konsteja kiertää kieltoa.

Razmyar: Kirjan aihe sivuaa myös omaa elämääni

Tieto-Finlandian voittajan valinnut Helsingin apulaispormestari Nasima Razmyar kiitti kirjeessään tekijöitä valaisevasta ja mielenkiintoisesta teoksesta.

Razmyar sanoo kirjan sivuavan eräällä tapaa myös hänen omaa elämäänsä. Naisen moraalia on arvioitu ja vartioitu kautta historian.

– Tanssin kieltämisen keskiössä on siveyskäsitys, jonka perusteet usein ovat vahvasti uskonnollisia. On kiintoisaa havaita, kuinka kulttuurista riippumatta naisten moraali ja siveys ovat olleet julkisen keskustelun kohteena. Olen tästä keskustelusta saanut itsekin osani ja kokemuksia tanssiessani julkisesti televisiossa, Razmyar kirjoittaa.

Palkinto on Suomen Kirjasäätiön jakama tunnustus ansiokkaalle suomalaiselle yleistajuiselle tietokirjalle. Palkinto on suuruudeltaan 30 000 euroa.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka