Venäjän energiaministerillä koronatartunta – palasi kesken Venäjän Kaukoidän kiertueen takaisin Moskovaan

Pääministeri Jacinda Ardern osoitti tyrmistystään sen jälkeen, kun Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump oli liioitellut maanantaina Uuden-Seelannin tuoretta tartuntapiikkiä. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Venäjän energiaministerillä Aleksandr Novakilla on todettu koronavirustartunta, kertoo pääministeri Mihail Mishustin.

Novakin on ollut määrä osallistua huomenna öljyntuottajamaiden järjestön Opecin ja sen liittolaisten videokokoukseen.

– Valitettavasti, Aleksandr Valentinovitsh Novak on sairastunut koronavirukseen, pääministeri kertoi uutistoimisto Interfaxin mukaan hallituksen kokouksessa Blagoveshtshenskissa Venäjän Kaukoidässä.

Mishustinin mukaan Novak sai tiedon diagnoosistaan saavuttuaan Blagoveshtshenskiin, jossa hänen piti paitsi osallistua aiemmin mainittuun videokokoukseen myös mittavan petrokemikaaliprojektin avajaisiin lähellä Kiinan rajaa. Novak on kuitenkin palannut Moskovaan, kertoo Mishustin.

Energiaministeriön edustajan mukaan Novak aikoo silti osallistua keskiviikon videokokoukseen, kertoo venäläinen uutistoimisto Ria Novosti. Vaikka Venäjä ei kuulu Opec-maiden joukkoon, on se osa niin sanottua Opec+-ryhmää, johon kuuluu myös Opecin jäsenmaiden liittolaisia.

Ria Novostin mukaan myös monet pääministerin mukana Venäjän Kaukoidän -kiertueella olleet toimittajat ovat saaneet koronatartunnan ja ovat joutuneet palaamaan Moskovaan. Kiertue alkoi viime viikolla.

Lukuisat merkittävät poliittiset henkilöt ovat saaneet koronatartuntoja Venäjällä edellisten kuukausien aikana. Myös maan pääministerillä Mishustinilla on itsellään ollut koronatartunta, josta hän on sittemmin jo toipunut.

Lisäksi useilla ministereillä ja esimerkiksi maan presidentin Vladimir Putinin tiedottajalla Dmitri Peskovilla on ollut koronatartunta.

Neljänneksi eniten tartuntoja

Johns Hopkins -yliopiston mukaan Venäjällä on määrällisesti neljänneksi eniten koronavirustartuntoja koko maailmassa. Enemmän tartuntoja on Intiassa, Brasiliassa ja Yhdysvalloissa.

Venäjällä on varmistettu Johns Hopkinsin seurannan mukaan yhteensä yli 925 000 tartuntaa. Koronaan liittyviä kuolemia Venäjällä on kirjattu noin 15 700 kappaletta.

Määrällisesti eniten koronatartuntoja ja -kuolemia on Yhdysvalloissa, jossa on varmistettu yli 5,4 miljoonaa tartuntaa ja kirjattu yli 170 000 koronakuolemaa. Toiseksi korkeimmat koronaluvut löytyvät Brasiliasta, jossa on varmistettu yli 3,3 miljoonaa tartuntaa ja kirjattu yli 108 000 kuolemantapausta.

Tilastosivusto Worldometerin mukaan Venäjällä on miljoonaa asukasta kohden varmistettu 6 357 koronatartuntaa ja kirjattu 108 koronakuolemaa.

Väkilukuun suhteutettuna Yhdysvalloissa on miljoonaa asukasta kohden varmistettu lähes 17 000 koronatartuntaa ja kirjattu 524 koronaan liittyvää kuolemaa. Brasiliassa vastaavat suhdeluvut ovat 15 808 ja 511.

Suomessa miljoonaa asukasta kohden on varmistettu lähes 1 400 tartuntaa ja 60 kuolemantapausta.

Uuden-Seelannin pääministeri torppaa Trumpin väitteet saarivaltion koronatilanteesta

Koronatoimistaan kiitelty Uuden-Seelannin pääministeri Jacinda Ardern torppaa Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin puheet saarivaltion hallitsemattomasta koronapiikistä. Ardernin mukaan Trumpin väitteet ovat "ilmeisen vääriä".

Ardern osoitti tyrmistystään sen jälkeen, kun Trump oli liioitellut maanantaina Uuden-Seelannin tuoretta tartuntapiikkiä. Trumpin mielestä saarivaltion koronapiikki on mittava ja kauhistuttava.

Ardernin mukaan kuka tahansa tilannetta seuraava ymmärtää, ettei Uuden-Seelannin yhdeksän uuden päivittäisen tartunnan tahti vertaudu mitenkään Yhdysvaltain kymmeniintuhansiin päivittäisiin tartuntoihin.

Uutta-Seelantia on pidetty koronatoimien menestystarinana ja esimerkkimaana. Saarivaltion onnistui hävittää paikalliset tartunnat ja Ardernia itseään on pidetty jopa Trumpin vastakohtana.

Uuden-Seelannin koronatilanne onkin pysynyt varsin hyvin hallussa, mutta viime viikolla 102 päivää kestänyt tauko uusissa tartunnoissa päättyi. Maan suurimpaan kaupunkiin Aucklandiin jouduttiin asettamaan uusia liikkumisrajoituksia sen jälkeen, kun kaupungista löytyi uusi tartuntarypäs.

Trump yritti todistaa kriitikkojensa olleen väärässä

Omista koronatoimistaan soimattu Trump tarttui Tyynenmeren saarivaltion tuoreeseen koronakehityskulkuun Minnesotassa maanantaina järjestetyssä kampanjatilaisuudessa.

Uutistoimisto AFP:n mukaan presidentti olisi pyrkinyt ajankohtaisella esimerkillään osoittamaan, kuinka hänen vastustajansa ovat olleet väärässä, kun he ovat hehkuttaneet Uutta-Seelantia ja kritisoineet Trumpin oman hallinnon koronatoimia.

– Te näette, mitä Uudessa-Seelannissa tapahtuu, Trump sanoi tukijoukoilleen.

– He peittosivat sen, he peittosivat sen. Se oli ikään kuin etusivun uutinen, he peittosivat sen, koska he halusivat osoittaa minulle jotain.

Tämän jälkeen Trump julisti, miten Uudessa-Seelannissa on käynnissä iso tartuntapiikki.

– Se on kauhistuttavaa. Me emme halua tuollaista, hän jatkoi.

Noin viiden miljoonan asukkaan Uudessa-Seelannissa on varmistettu Johns Hopkins -yliopiston mukaan kaiken kaikkiaan yli 1 600 virustartuntaa. Koronaan liittyviä kuolemia maassa on kirjattu 22 kappaletta.

Yhdysvalloissa puolestaan on määrällisesti eniten koronatartuntoja ja -kuolemia koko maailmassa. Maailmanlaajuisesti miljoonan tartunnan raja on mennyt rikki vain Yhdysvalloissa, Brasiliassa ja Intiassa.

Yhdysvalloissa on varmistettu yli 5,4 miljoonaa tartuntaa ja kirjattu yli 170 000 koronakuolemaa.

Tilastosivusto Worldometerin mukaan Yhdysvalloissa on miljoonaa asukasta kohden varmistettu lähes 17 000 tartuntaa ja kirjattu 524 koronakuolemaa. Uudessa-Seelannissa vastaavat suhdeluvut ovat 328 ja 4.

Johtajat ovat ottaneet yhteen aiemminkin

Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun Trump ja Ardern ottavat yhteen. Hieman Ardernin pääministeriksi nousemisen jälkeen he tapasivat Vietnamissa. Kohtaamisen yhteydessä Trump vitsaili Ardernin aiheuttaneen paljon paheksuntaa Uudessa-Seelannissa.

Ardern kuittasi Yhdysvaltain presidentin ivailut toteamalla, ettei kukaan marssinut kaduilla, kun hänet valittiin. Kommentillaan hän viittasi Trumpin vaalivoiton jälkeisiin ja tuoreeltaan valittua presidenttiä vastustaneisiin mielenosoituksiin.

Kummallakin johtajalla on edessä vaalit tulevana syksynä. Trump pyrkii toiselle presidenttikaudelleen marraskuussa ja kohtaa vaaleissa demokraattien Joe Bidenin, jonka kannatus on ollut istuvaa presidenttiä korkeampi.

Ardern taas joutui lykkäämään maansa parlamenttivaaleja kuukaudella tuoreiden koronatartuntojen vuoksi. Vaaleja lykkäämällä suosittu pääministeri onnistunee vaarantamaan tämänhetkisen mittavan johtoasemansa.

Maan virustoimien aiempi onnistuminen on auttanut nostamaan Ardernin henkilökohtaisen kannatuksen ennätyskorkealle 60 prosentin tasolle. Ardernin suosiota on osaltaan siivittänyt myös tapa, miten hän on luotsannut maata edellisvuonna tapahtuneiden Christchurchin moskeijaiskujen ja White Islandin tulivuorenpurkauksen yhteydessä.

Uuden-Seelannin parlamenttivaalit aiotaan järjestää nyt 17. lokakuuta.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka