Vanhojen osakeasuntojen kauppoja tehtiin kesäkuussa lähes 30 prosenttia enemmän kuin toukokuussa ja saman verran kuin viime vuonna vastaavaan aikaan, kertoo Tilastokeskus ennakkotietojensa mukaan.
Asuntokaupan vahva toipuminen alkukevään notkahduksesta oli odotettua, asuntorahoitukseen erikoistuneen Hypon pääekonomisti Juhana Brotherus sanoo STT:lle.
– Ei ollut yllättävää, että asuntokaupan isoin isku tuli huhti–toukokuulle. Luvut kaupan aktiviteetin suhteen ovat ehkä hieman positiivisempia kuin odotettiin, mutta suunta on kuitenkin sen mukainen kuin ajateltiinkin, Brotherus toteaa.
Vanhojen osakeasuntojen hinnat nousivat edellisvuoden kesäkuuhun verrattuna pääkaupunkiseudulla, jossa nousua oli vajaan prosentin verran. Muualla maassa hinnat laskivat neljä prosenttia. Toukokuuhun verrattuna hinnat pysyivät ennallaan koko maassa.
Toukokuussa vanhojen osakeasuntojen kauppamäärä sukelsi noin 30 prosenttia vuoden takaisesta.
– Odotettavaa oli, että kaupat ottavat iskun huhti–toukokuussa ja hinnat kääntyisivät pieneen laskuun koko maassa muutaman kuukauden viiveellä. Nyt kun kauppamääräkehitys on hieman positiivisempaa, hintojen suvantokin saattaa jäädä vähäisemmäksi, Brotherus arvioi.
Tärkeintä on edelleen sijainti
Ennakkotietojen perusteella asuntojen hinnat laskivat viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna eniten Itä-Suomessa. Suurista kaupungeista hinnat nousivat viime vuoteen verrattuna Turussa, Vantaalla, Helsingissä ja Oulussa ja laskivat hieman Espoossa ja Tampereella.
Brotheruksen mukaan asuntojen hintojen eriytyminen ei tule koronakriisin myötä päättymään.
– Tärkeintä on edelleen sijainti. Asuntojen hintojen eriytyminen ei ole kääntynyt toiseen suuntaan tai edes pysähtynyt, vaan edelleen halutuimpien alueiden eli kasvukeskusten ja suurimpien kaupunkien hinnoissa nähdään pientä positiivista kehitystä. Muualla maassa kehitys on pääosin laskevaa.
Asuntojen hintakehitys on Suomessa melko vakaata. Muissa Pohjoismaissa näkyneitä hintojen nousuryöpsähdyksiä ei Brotheruksen mukaan Suomessa nähdä.
– Yhdestä asuntomarkkinasta ei Suomessa enää oikein voi puhua, vaan meillä on osamarkkinoita, joissa on halutut alueet, joissa hinnat kehittyvät eniten.
Asuntorakentaminen voi ottaa iskun tulevaisuudessa, kun tänä kesänä aletaan rakentaa uusia asuntoja aikaisempaa vähemmän.
– Se näkyy asuntomarkkinoilla siten, että vuoden 2021 kesästä eteenpäin uusia asuntoja valmistuu kasvukeskuksiin aiempaa vähemmän. Silloin voidaan nähdä hintojen selkeämpää nousua niillä paikoilla, missä kysyntää tulee yhä enemmän, mutta tarjontaa ei tulekaan.
Ensiasunnon ostajat ovat hypänneet kaupoille
Lähitulevaisuudessa ihmiset saattavat käyttää asumiseen aiempaa isomman osan kotitalouden kulutusmahdollisuuksista.
– On aika selvää, että ulkomaille ei matkusteta tänä vuonna tai ensi vuonnakaan entiseen tapaan, ja muutkin palvelut kylpylöistä konsertteihin ovat tässä ainakin tovin verran pienemmällä. Kulutuksesta säästyy rahaa käytettäväksi muihin asioihin, ja sitä voidaan hyvinkin suunnata asumiseen.
Brotheruksen mukaan asuntosijoittajat ovat hieman painaneet jarrua asuntomarkkinoilla, ja ensiasunnon ostajat ovat tulleet korvaamaan tilannetta.
– Voi hyvin olla, että moni asp-tilejä tai muita ennakkosäästöjä kerryttänyt nuori ajattelee, että nyt on oiva tilaisuus hypätä omistusasuntopolulle, kun kilpailua asuntonäytöillä on vähän vähemmän koronakriisin jälkiaalloilla.
Asuntojen hinnoissa on siis odotettavissa pieni suvantovaihe, jonka jälkeen on luvassa selkeämpää nousua vuoden 2021 puolivälistä eteenpäin. Kaikki on kuitenkin kiinni koronasta, niin asuntomarkkinoilla kuin yleisesti talouden näkymissä.
– Jos koronan suhteen tulee isoja taka-askeleita, myös asuntomarkkinat ottavat silloin osumaa, Brotherus summaa.