Kymmenien pelätään saaneen surmansa rankkasateiden runnomassa Japanissa

Japanissa arviolta 34 ihmisen on joko vahvistettu tai pelätään kuolleen rankkasateiden aiheuttamissa tulvissa ja maanvyöryissä, kertovat viranomaiset.

Kyushun saarta runnoneiden sateiden aiheuttamat tulvat ovat muun muassa tuhonneet taloja ja romahduttaneet siltoja. Useita ihmisiä on myös kateissa, ja yli 200 000:ta ihmistä on kehotettu evakuoitumaan. Viranomaiset ovat pyytäneet, että ihmiset pyrkisivät myös hätäsuojissa pesemään käsiään, käyttämään maskeja ja pitämään etäisyyttä muihin ihmisiin koronavirustilanteen takia.

Japanin pääministeri Shinzo Abe lupasi taloudellista apua kärsineille alueille ja kehotti samalla Kumamoton prefektuurin asukkaita varautumaan lisäsateisiin. Alueelle on ennustettu rankkasateita maanantaiksi.

Japanissa on parhaillaan sadekausi, jonka aikana paikalliset viranomaiset antavat suhteellisen usein evakuointikäskyjä maanvyörymien ja tulvien vuoksi.

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka