Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kiireettömän hoidon jonot kasvaneet sairaaloissa rajusti tänä keväänä

Koronavirusepidemia on pakottanut sairaanhoitopiirit siirtämään monia kiireettömiä hoitoja viime kuukausina, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL tiedotteessaan.

Hoitoa odottaneista potilaista 7 702 oli toukokuussa odottanut hoitoon pääsyä yli puoli vuotta. Määrä on poikkeuksellinen, sillä THL:n mukaan näin pitkään hoitoa odottaneita potilaita on tähän aikaan vuodesta ollut keskimäärin tuhat viimeisen kymmenen vuoden ajan.

Yli puoli vuotta odottaneita on kaikista jonottajista nyt yli kuusi prosenttia. Kolmesta kuuteen kuukautta odottaneiden määrä on niin ikään kasvanut yli 13 000 potilaalla keskiarvoon verrattuna. Kaikkiaan hoitojonoissa on Suomessa noin 123 000 henkilöä.

Potilaat it se peruneet hoitoaikoja koronapelon takia

Osa hoitojen siirtymisistä selittyy sillä, että mahdollista koronavirustartuntaa pelänneet ihmiset ovat oma-aloitteisesti peruneet sovittuja hoitoaikoja.

Samaan aikaan kun jonot pitenivät, uusia potilaita tuli hoitojonoon aikaisempaa vähemmän. Kiireettömän hoidon lähetteitä tuli alkuvuonna sairaanhoitopiireihin 35 000 vähemmän kuin viime vuonna samaan aikaan.

– Perusterveydenhuollon käynnit ovat vähentyneet koronavirusepidemian aikana, joten potilaita ei todennäköisesti ole lähetetty entiseen malliin myöskään erikoissairaanhoitoon, arvioi THL:n kehittämispäällikkö Pirjo Häkkinen.