Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Madonna kertoo sairastaneensa koronan – "Luulimme, että meillä oli paha flunssa"

Amerikkalainen poptähti Madonna paljasti torstaina sairastaneensa koronaviruksen aiheuttaman taudin aiemmin keväällä. Asia oli varmistunut vasta-ainetestissä, hän kertoi Instagram-tilillään torstaina. Nyt Madonna sanoo olevansa jo terve ja voivansa hyvin.

Madonna esiintyi vielä helmikuussa Pariisissa Madame X -maailmankiertueellaan, mutta kertoi sairastuneensa ensimmäisen konsertin jälkeen yhdessä monen muun saman esiintymisryhmän jäsenen kanssa.

– Tuolloin luulimme, että meillä oli paha flunssa, hän kirjoittaa.

61-vuotias tähti perui seuraavan esiintymisen, minkä jälkeen loputkin konsertit peruttiin Ranskan viranomaisten kiellettyä suuret yleisötapahtumat epidemian takia.

Madonna on lahjoittanut miljoona euroa tutkimukseen, jonka tavoitteena on löytää toimiva rokote covid-19-tautiin.