Terveysyhtiö Terveystalon liikevaihto tammi–maaliskuussa laski viime vuodesta 3,9 prosenttia 257,4 miljoonaan euroon, kun se vuotta aiemmin oli 267,8 miljoonaa euroa. Oikaistu liikevoitto laski 29,4 prosenttia 22,9 miljoonaan euroon.
Toimitusjohtaja Ville Iho sanoo tiedotteessa, että koronaepidemia ja sen leviämisen estämiseksi tulleet rajoitukset haastavat yhtiön liiketoimintaa poikkeuksellisella tavalla.
Iho sanoo, että tammi–helmikuussa liiketoiminta oli vielä vahvasti kasvu-uralla, mutta tilanne muuttui maaliskuun aikana muutamassa päivässä.
Ihon mukaan etävastaanottotoiminnassa työ on koronaepidemian myötä lisääntynyt, mutta vähentynyt muun muassa ei-kiireellisen sairaanhoidon sekä suunterveyden palveluissa.
Iho sanoo, että vuoden ensimmäisen neljänneksen liikevaihto säilyi lähes vertailukauden tasolla yritys- ja yksityisasiakkuuksissa ja laski merkittävästi vain julkisasiakkuuksissa päättyneiden ulkoistussopimusten vuoksi.
– Liikevaihdon laskiessa kustannukset eivät jousta samassa suhteessa lyhyellä aikavälillä, mikä heijastui kannattavuuskehitykseen.
Korona tuoma epävarmuus laskee palveluiden kysyntää
Terveystalo katsoo, että markkinaympäristö on lyhyellä aikavälillä hyvin epävarma koronavirusepidemian hillitsemiseen liittyvien poikkeustoimien vuoksi ja tämä laskee palveluiden kysyntää lyhyellä aikavälillä. Kysynnän elpyminen vuoden toisella vuosipuoliskolla edellyttäisi erityisesti liikkumista koskevien rajoitustoimien asteittaista purkamista kevään ja kesän aikana. Huhtikuussa Terveystalon yritys- ja yksityisasiakkuuksien liikevaihto laski noin 30 prosenttia vertailukaudesta.
– Yritysasiakkuuksissa liikkumisrajoitusten odotetaan laskevan ei-kiireellisen sairaanhoidon, ennaltaehkäisevien ja hyvinvointipalveluiden liikevaihtoa vuoden toisella neljänneksellä. Etänä tuotettavien palveluiden kysyntä puolestaan kasvaa merkittävästi, yhtiö katsoo tulevaisuuden näkymissään.
Terveystalo antoi maaliskuun 20. päivä tulosvaroituksen koronapandemian takia. Lisäksi yhtiö aloitti maaliskuun lopulla yt-neuvottelut henkilöstön siirtämisestä toisiin tehtäviin tai tarvittaessa määräaikaisista lomautuksista.
"Jopa 60 - 70 prosenttia perusterveydenhuollon lääkärikäynneistä voidaan tehdä etänä"
Yhtiön toimitusjohtaja Iho sanoo tiedotteessa uskovansa, että koronaepidemia mullistaa koko terveydenhuollon perinteisiä tapoja palvella asiakkaita pysyvästi.
– Koronavirusepidemian seurauksena etävastaanotot ovat lopullisesti lyöneet itsensä läpi. Arviomme mukaan perusterveydenhuollon lääkärivastaanotoista jopa 60–70 prosenttia voidaan toteuttaa nykyteknologian avulla etänä, Iho sanoo.
– Ne säästävät aikaa ja vaivaa ja mahdollistavat terveydenhuollon resurssien tehokkaamman hyödyntämisen myös jatkossa, hän jatkaa.