Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Yhtiökokous hyväksyi Norwegianin saneerauksen – toimitusjohtajan riemukkaat halaukset jäivät väliin etäkokouksessa

Lentoyhtiö Norwegianin osakkeenomistajat ovat hyväksyneet yhtiön pelastussuunnitelman.

Norjalaisen talouslehden Dagens Näringslivin mukaan päätöksen vaatima kahden kolmasosan ääntenenemmistö syntyi selkeällä marginaalilla. Pelastussuunnitelman eri kohdat saavuttivat lehden mukaan kukin yli 95 prosentin kannatuksen.

Hyväksytyn suunnitelman puitteissa noin 10 miljardin Norjan kruunun (880 miljoonan euron) edestä yhtiön velkaa muutetaan pääomaksi. Lisäksi yhtiölle kerätään uutta pääomaa 300–400 miljoonan kruunun edestä. Järjestelyjen seurauksena nykyisten omistajien osuus yhtiöstä vähenee sadasta prosentista viiteen prosenttiin.

Toimitusjohtaja Jacob Schram sanoi iltapäivän aluksi pidetyssä tiedotustilaisuudessa, että olisi päätöksen jälkeen halunnut halata ihmisiä, mutta koronapandemia esti sen. Ylimääräinen yhtiökokous pidettiin varhain maanantaina videoyhteyden välityksellä.

Hänen mukaansa yhtiöllä on nyt valmius selviytyä kriisistä, mutta paljon työtä on vielä jäljellä.

– Nyt laitamme tämän strategian toteutukseen, Schram sanoi uutistoimisto TT:n mukaan.

Yhtiöllä takana vaikeuksien vuosi

Oslon pörssissä yhtiön osake lähti asiasta kertoneiden mediatietojen jälkeen huimaan nousuun. TT:n mukaan nousua oli puoleenpäivään mennessä enimmillään lähes 50 prosenttia.

Yhtiön osakkeiden arvo on silti kärsinyt pahoin. Niiden hinta on supistunut alle kymmenesosaan viime vuoden alun takaisista lukemista.

Norwegian oli kärsinyt vaikeuksista jo viime vuonna eli ennen kuin koronaviruspandemia alkoi häiritä lentoyhtiöiden toimintaa ympäri maailman. Esimerkiksi lentokonevalmistaja Boeingin ongelmat 737 Max -konetyypin kanssa vaikuttivat norjalaisyhtiöön. Yhtiön pörssiarvosta katosi lähes 60 prosenttia jo viime vuoden aikana.

Päätöstä valmisteltu hartaasti, toiminta supistunee

Yhtiö on viime aikoina valmistellut saneerausta Norjan valtiolta saatavan tukipaketin ehtona. Valtion suunnittelema tukipaketti on 2,7 miljardia kruunua. Saneerauspäätöstä pidettiin Norwegianille elämän ja kuoleman kysymyksenä.

– Jos osakkaat äänestävät pelastussuunnitelmaa vastaan, Norwegian menee konkurssiin. Jos he äänestävät kyllä, yhtiö voi jatkaa lentoaan, sanoi ilmailualan analyytikko Hans Jörgen Elnäs TT:lle kokouksen alla.

Ennen yhtiökokousta Norwegian oli työskennellyt tulevaisuutensa varmistamiseksi hartiavoimin. Sunnuntaina se pääsi ratkaisuun velkojiensa kanssa, mikä oli edellytys suunnitelman etenemiselle.

Sunnuntaina myös yhtiön pienosakkaita edustava ryhmä ilmoitti tukevansa saneeraussuunnitelmaa. Ryhmä oli ensin keskustellut yhtiön perustajan Björn Kjosin kanssa.

Norwegian on ennakoinut, että jos sen toiminta jatkuu, se on nykyistä pienimuotoisempaa. Laivasto ja reittiverkosto supistuvat, jotta yhtiö voi keskittyä kannattavimpiin osiin toiminnassaan. Yhtiö on arvioinut, että lentoliikenteen paluu normaaliin koronakriisin jälkeen voi venyä ensi vuoden puolelle.