Huoltovarmuuskeskuksen ostamat kohumaskit aiheuttaneet osalla käyttäjistä allergisia oireita

Kasvosuojat osoittautuivat Teknologian tutkimuskeskus VTT:n testeissä suodatusominaisuuksiltaan kelvottomiksi sairaaloihin. -Koivisto Antti Aimo-Koivisto / LEHTIKUVA

STT

Huoltovarmuuskeskuksen (HVK) kohua herättäneet, Kiinasta hankitut kasvosuojukset ovat aiheuttaneet allergisia reaktioita useille käyttäjille ympäri Suomen, tiedottaa Huoltovarmuuskeskus.

Huoltovarmuuskeskus ilmoitti havainnoista viiden yliopistollisen sairaanhoitopiirin logistiikkakeskuksen edustajille ja sosiaali- ja terveysministeriölle torstaina illalla. Samalla Huoltovarmuuskeskus pyysi välittömästi kertomaan havainnoista hoitoyksiköille, joihin suojaimia on toimitettu, ja pyysi lopettamaan niiden käytön.

– Jos suojainten ominaisuudet eivät vastaa suojaimelle asetettuja vaatimuksia, niitä ei voi käyttää, keskus kertoo tiedotteessaan.

Allergisten oireiden lisäksi käyttäjät ilmoittivat suojiin liittyvistä poikkeavista hajuhavainnoista. HVK:n mukaan allergisia oireita ja hajuhaittoja on havaittu vain osasta suojaimia, mutta samansuuntaisia havaintoja on tullut useasta eri käyttöpaikasta.

Keskuksen mukaan vastaavista laatupoikkeamista ja virheellisistä tuotteista on raportoitu koronaepidemian aikana myös ulkomailla.

Maskeista paljon päänvaivaa

Alun perin sairaalakäyttöön hankitut kasvosuojat osoittautuivat Teknologian tutkimuskeskus VTT:n testeissä suodatusominaisuuksiltaan kelvottomiksi sairaaloihin, mutta niiden käyttö sallittiin esimerkiksi hoivakodeissa.

Asiasta ensimmäisenä kertoneen Ylen mukaan kasvosuojat pantiin käyttökieltoon heti seuraavana päivänä niiden saannista. Suojaimet ovat osa 7. huhtikuuta maahan saapunutta erää, jonka hankintaan liittyneet epäselvyydet ovat pitäneet HVK:n otsikoissa jo pidemmän aikaa.

Huoltovarmuuskeskuksen suojamaskikaupat ovat poikineet muun muassa keskusrikospoliisin (KRP) rikostutkinnan. Rikosnimikkeenä esitutkinnassa on epäilty törkeä petos. KRP ei kerro epäiltyjen henkilöllisyyttä tai määrää julkisuuteen.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka