Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Dronen lennättämiseen tulossa alaikäraja – 12-vuotias saisi ohjata, jos näköyhteys säilyy

Dronejen eli kauko-ohjattavien lennokkien lennättämiseen on tulossa alaikäraja. Hallitus esittää, että miehittämättömän ilma-aluksen kauko-ohjaajan pitää olla vähintään 12-vuotias alhaisimman riskin toiminnassa, jossa näköyhteys lennokkiin säilyy. Riskien lisääntyessä, esimerkiksi silloin kun lennättäminen tapahtuisi ilman näköyhteyttä, ikärajaksi esitetään 15 vuotta.

Korkeimman riskin toiminnassa ikäraja olisi 18 vuotta.

Hallitus esittää myös, että jatkossa Suomessa kansallisen sääntelyn piiriin kuuluvia kevyitä ilma-aluksia olisivat pääasiassa ilma-alukset, joissa on enintään kaksi paikkaa eikä suurin sallittu lentoonlähtömassa ylitä 600 kiloa.

Miehittämättömän ilma-aluksen kauko-ohjaajan ikärajavaatimukset ovat uusi EU-lainsäädännöstä tuleva vaatimus. EU-sääntely jättää kuitenkin kansallista harkintavaltaa ikärajojen osalta.