Kommentti: Savonlinna säilyy ammattinyrkkeilyn pääkaupunkina Suomessa.
Suomen kaikkien aikojen menestyneimpiin nyrkkeilijöihin kuuluva Robert Helenius (31–4) palaa kehätöihin 5. elokuuta Savonlinnassa. Helenius nähdään perinteikkään Olavinlinna Boxing Night -tapahtuman pääottelussa.
Ensi kertaa Heleniuksen ammattilaisuralla vastapäiseen kulmaan asettuu toinen suomalaisnyrkkeilijä: savonlinnalaislähtöinen, nykyään Helsingissä vaikuttava Mika Mielonen (6–0), kerrotaan tiedotteessa.
Mielonen iski ensimmäisen ammattilaisottelunsa vuonna 2021, ja sen jälkeen mies on pitänyt yllä tiivistä ottelutahtia. Kehässä on syntynyt selvää jälkeä, sillä kaikki raskassarjalaisen ottelut ovat päättyneet voittoon ennen täyttä aikaa, tiedotteessa kerrotaan.
Elokuussa Mielonen harppaa uransa kovimpaan koitokseen. Helenius on operoinut menestyksekkäästi aina maailman huipputasolla asti. Mieloselle koittaakin mahdollisuus todistaa kykynsä Suomen lisäksi koko maailman nyrkkeilyväelle.
– Valmistaudun paluuotteluun hyvillä mielin. Olen treenannut koko ajan viime matsin jälkeen, tosin aikaisemmin oli aika pitkä voimakausi, ja nyt aletaan keskittyä taas nyrkkeilemiseen. On tosi mukavaa päästä ottelemaan Suomessa, ja Olavinlinnassa riittää ihan erityisesti tunnelmaa, Helenius kertoo tiedotteessa.
– Sekin on hauskaa, että pääsen ottelemaan suomalaista nyrkkeilijää vastaan. Mielonen on vähän sellainen slugger-henkinen kaveri, eli hän lyö painavasti ja kovaa. Mutta kyllä minä Olavinlinnaan lähden voittamaan. Mitä pidemmän aikavälin suunnitelmiin tulee, niin katsotaan nyt aluksi, miltä elokuun ottelu tuntuu ja jatketaan siitä, hän kertoo tiedotteessa.
Mika Mielonen on iloinen, että pääsee ottelemaan synnyinkaupunkiinsa.
– On hienoa päästä matsaamaan Savonlinnaan maailmanluokan ottelijaa vastaan. Isompaa haastetta en olisi voinut tähän vaiheeseen toivoa, ja motivaatio treenata tätä ottelua varten on suunnaton. Haluan tosissani kokeilla, mihin omat rahkeeni riittävät, Mielonen sanoo tiedotteessa.

Robert Heleniuksen edellinen ottelu nähtiin lokakuussa 2022. Tuolloin suomalainen kohtasi New Yorkin Barclays Centerissä raskaan sarjan ehdottomiin kärkinimiin kuuluvan Deontay Wilderin. Ottelu päättyi Wilderin tarkkaan vastaiskuun avauserässä.
Olavinlinna Boxing Nightissa nähdään Heleniuksen ja Mielosen kahdeksaneräisen kohtaamisen lisäksi ainakin viisi muuta kovaa kamppailua. Illan esiottelut julkistetaan myöhemmin.
Olavinlinna Boxing Nightin pääsyliput tulevat myyntiin Lippupisteessä 29. toukokuuta.
Tapahtuman järjestää Waahto Group.