Paini on ollut Suomelle menestyksekäs urheilulaji olympialaisissa. Suomella on tällä tietoa ensi vuonna Pariisin viiden renkaan molskimelskeessä parhaat menestysmahdollisuudet kreikkalais-roomalaisen painin kahdessa raskaimmassa sarjassa.
Sarjat ovat 97 ja 130 kiloa.
Nimet pöytään: Arvi Savolainen (97 kg) sekä Konsta Mäenpää ja Elias Kuosmanen (130 kg). Näistä Mäenpää ja Kuosmanen käyvät ritirinnan kisaa paikasta Pariisiin. Toisen heistä on väistyttävä.
EM-hopeamitalisti Savolaisella on terveenä ollessaan mainio sauma olympialaisiin – edellisissä olympiakisoissa Tokiossa Savolainen sijoittui viidenneksi 97-kiloisissa.
Monta mutkaa on tosin matkassa ennen kuin maakohtainen osanotto-oikeus olympialaisiin on lunastettu. Mahdollisuus siihen avautuu syksyllä Serbian MM-kisoissa, joissa jokaisen painoluokan viisi parasta painijaa saa maapaikan olympialaisiin.
Savolaisella epäonnea
Huhtikuussa on EM-kisat Kroatian Zagrebissa. Asia mietityttää 97-kiloisissa vääntävää voimanpesää Savolaista, joka koki yli puolen vuoden kilpailutauon.
– Viime heinäkuun 29. päivä oikean ranteeni nivelsiteet lävähtivät säpäleiksi painileirillä Puolassa. Ranteeni leikattiin 11. elokuuta. Uudella ranteellani kilpailin vasta nyt maaliskuun lopussa Tanskassa. Ranne kesti, mutta kyljen rusto vaurioitui vyörytystilanteessa.
– Se tietää paussia taas, Savolainen murehtii.
Painija kaipaa aina virallisia kilpailuja:
– Treenimatsi ei vastaa sellaista kisaa, jossa oikeasti lasketaan pisteitä. Treenimatseissa harvoin tulee otettua viimeisen päälle, vaikka eihän sitä niissäkään leiki, Savolainen pohdiskelee.
Painin päävalmentaja Juha Lappalainen tekee alkuviikosta esityslistan painijoista EM-kisoihin. Savolaisen tilanne mietityttää.
– Arvi näyttää nyt kylkeään (lääkäri) Tuomo Karilalle. Sitten olemme viisaampia sen asian suhteen. Viisi "krekon" painijaa meillä on aie EM-kisoihin viedä, Lappalainen puhuu.
Raavaat miehet
Yhden EM-pronssin Mäenpää ja kahden EM-pronssin Elias Kuosmanen olivat vastatusten maaliskuun alussa. He kohtasivat Bulgariassa, ja Mäenpää oli hitusen parempi 3–2.
Samat miehet testasivat itseään ja toisiaan myös äskettäin Tanskassa. Numerot olivat nyt 1–1, kun Kuosmanen katsottiin voittajaksi.
– Elias ja Konsta ovat voittaneet toisiaan ristiin. Nyt on tutkittava sitä, kuinka kovia muita painijoita he ovat viime aikoina voittaneet, Lappalainen sanoo.
Mäenpää on valmis.
– Korona ja muut virustaudit ovat kohdaltani toistaiseksi taakse jäänyttä elämää, ja paini maistuu taas, Saksan Bundesliigassa toistuvasti voittoja napsinut Mäenpää selvittää.
Kuosmanen on niin ikään valmis. Hän on tyytyväinen moniin ottamiinsa turnausvoittoihin, mutta jos hänet olympialaisiin aikanaan kelpuutetaan, silloin mies tahtoo olla timanttisessa terässä.
– En enää lähde olympialaisiin heiteltäväksi, olympia-Tokiossa kahdesti hävinnyt Kuosmanen mainitsee.
– Reilu kilpajuoksu Konstalla ja minulla olympialaisten suhteen on, entisestään vankistunut Kuosmanen toteaa.