Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Sattumatkin ovat osuneet kohdalleen Lauri Markkasen uralla – Hanno Möttölä sanoo Markkasen olleen samanaikaisesti helppo ja vaativa valmennettava

Hanno Möttölä muistelee nähneensä Lauri Markkasen ensimmäisen kerran vuonna 2012 järjestetyllä nuorten suomalaiskoripalloilijoiden all star -leirillä Vierumäen urheiluopistolla.

– En leiki viisasta, että olisin silloin nähnyt, että tuossa on seuraava suomalainen NBA-pelaaja, mutta hän oli pitkä ja heittovoimainen. Se pisti silmään. En voi sanoa, että hän olisi dominoinut, mutta erottui kyllä edukseen, Möttölä muistaa.

Möttölä pelasi 2000–2002 ensimmäisenä suomalaisena NBA:ssa ja valmentaa nykyisin HBA Märskyssä sekä miesten maajoukkueen apuvalmentajana. Markkanen siirtyi 2014 HBA Märskyyn, jossa Möttölä oli tuolloin apuvalmentajana ja Antti Koskelainen päävalmentajana.

– Lauri oli hirveän helppo valmennettava siinä mielessä, ettei hänen kohdallaan tarvinnut valmentaa eforttia tai keskittymistä. Ne ovat urheilijan isoimmat asiat. Laurin kanssa voitiin alusta asti keskittyä lajiin, Möttölä kertoo.

Toisaalta Markkanen oli vaativa valmennettava.

– Nopeasti selvisi, että hän kuunteli ja otti sydämen asiaksi sellaistakin, minkä olin puolihuolimattomasti saattanut heittää ilmoille. Sitten hän lähti toteuttamaan sitä omalla ajallaan. Se kertoo hänen persoonastaan. Hän luottaa sataprosenttisesti niihin, joihin luottaa. Hän ei rummuta itseään ja saattaa näyttää ulospäin vähän totiselta pelaajalta, vaikka on joukkueen sisällä humoristinenkin.

"Varmaan myöntää itsekin"

Markkanen pelasi HBA Märskyssä Suomen toiseksi korkeimmalla sarjatasolla I divisioona A:ssa kaksi vuotta, kunnes siirtyi 2016 Arizonan yliopistoon. Kouluvalinta osui nappiin, ja myös Markkasen NBA-ura Chicagossa alkoi suoraan aloitusviisikosta, kun Markkasen kanssa aloitusviisikon paikasta kilpailleet Bobby Portis ja Nikola Mirotic tappelivat juuri kauden alla toisensa ulos kokoonpanosta.

– Lauri itsekin mainitsi, että jos ei tappelua olisi ollut, hänen peliaikansa olisi saattanut olla paljon pienempi. Sekin oli sattuma, joka meni Laurin kannalta suotuisasti, Möttölä sanoo.

Kahden ensimmäisen NBA-vuoden jälkeen Markkanen jäi pariksi kaudeksi polkemaan paikalleen. Möttölä näkee syytä sekä Markkasessa itsessään että Chicago Bullsin hyökkäystaktiikassa.

– Yhtä kovaa Lauri harjoitteli kuin nytkin, mutta liike vähän hidastui. Lauri ei ollut tällaisessa tikissä kuin nyt, ja hän varmaan myöntää sen itsekin.

Markkasen rooli Bullsissa kutistui yhä enemmän kulmakolmosten heittäjäksi.

– Chicagossa hypättiin kertaheitolla advanced statsien (tilastoanalytiikan) tulkitsemiseen. Laurilta käytännössä kiellettiin postaaminen, keskimatkan heitot ja ajaminen, joten hänelle ei jäänyt muuta kuin kulmakolmoset ja pick and pop -pelaaminen.

"Puolustuksessa helpompi parantaa"

Viime kaudella Clevelandissa Markkanen siirrettiin uudelle pelipaikalle, pieneksi laitahyökkääjäksi.

– Lauri löysi itsestään sen, että hän on itse asiassa parempi puolustaja kaarella kuin korin alla. Nämä asiat ovat tietynlaisia sattumia, Möttölä arvioi.

Entä onko Markkasella yhä kasvunvaraa?

– Varmaan puolustuspäässä on helpompi parantaa kuin hyökkäyksessä. Kysymys on, pystyykö Lauri ottamaan kahdesta viiteen henkilökohtaista stoppia per ottelu lisää. Näistä osasista koostuvat mestaruusjoukkueet, se on Laurin seuraava steppi. Jos Jazz ottaa 15 voittoa enemmän kaudessa, Laurin seuraava tavoite on All NBA -valinta, Möttölä viittaa NBA:n parhaiden viisikoiden valintoihin.