Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Elämäänsä myllertänyt Kivirinta paransi vauhtiaan viime vuodesta – ui lyhyen radan MM-rintauintifinaalissa kahdeksanneksi

Veera Kivirinta oli tyytyväinen, että onnistui uimaan alle aiemman ennätyksensä 50 metrin rintauinnin kaikissa starteissaan lyhyen radan MM-kisoissa. Kivirinta oli Australian Melbournessa paremmassa vauhdissa kuin vastaavissa kisoissa vuosi sitten Abu Dhabissa.

– Miettien syksyn muutoksia en osannut odottaa, että kisat menivät näin hyvin, Kivirinta kertoi Uimaliiton äänitteessä.

Poliisiksi valmistumiseen liittyvää harjoittelua tekevä Kivirinta muutti syksyllä Tampereelta Helsinkiin, joten yhteisharjoittelu Ida Hulkon kanssa jäi taakse. Oululaislähtöinen Kivirinta vietti Tampereella kaksi vuotta.

Kahdeksannen sijan ajalla 29,84 tuonutta finaaliuintiaan Kivirinta kuvasi hieman nihkeäksi. Hän keskittyi uimaan ensimmäisen 25 metrin altaanmitan rauhallisemmalla frekvenssillä kuin lauantain välierässä.

– Uinti oli toisella 25 metrillä hyvää. Maaliintulossa tein semmoisen seinäsuudelman, että olisin varmaan osunut päälläkin nopeammin seinään, Kivirinta kuvasi.

Melbournessa hän ui 50 metrin rintauinnin alkuerissä lauantaina ennätyksensä 29,72 ja jatkoi välierissä aikaan 29,80.

Matkan mestaruuden voitti ME-nainen, Liettuan Ruta Meilutyte ajalla 28,50. Lauantaina liettualainen ui 25 metrin altaassa ME:n 28,37 välierässä.

Kivirinnan lisäksi Melbournen MM-altaassa finaaliin ylsi suomalaisista Laura Lahtinen, joka oli torstaina kahdeksas naisten 200 metrin perhosuinnissa.

Reissu alkoi painaa Brännkärriä

Suomen Ronny Brännkärr päätti kisansa ennätykseensä 1.45,42 miesten 200 metrin vapaauinnin alkuerissä.

– Kyllä tuossa huomasi, että alkavat kisat ja tämä reissu jo vähän painaa. Ihan kiva oli silti lopettaa enkkaan, Brännkärr kertoi Uimaliiton äänitteessä.

Kemin Työväen Uimareita edustava Brännkärr jäi alkuerissä 26. sijalle ja karsiutui jatkosta.

Brännkärr kilpaili Melbournessa kolmessa lajissa ja teki kaikissa ennätyksensä. Suomen ennätys heltisi 100 metrin sekauinnista.

– Olen ollut kisoissa hyvässä kunnossa. Ihan jees, Brännkärr sanoi.