Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

"Uskon, että Maradona olisi ollut superonnellinen puolestani"

Argentiinan tähtipelaaja Lionel Messi epäonnistui rangaistuspotkussa joukkueensa viimeisessä alkulohkopelissä Qatarissa, mutta 2–0-voitto Puolasta vei argentiinalaiset jatkopeleihin jalkapallon miesten MM-lopputurnauksessa. Neljännesvälierissä Argentiina, yksi turnauksen ennakkosuosikeista, kohtaa lauantaina Australian.

Messi on noussut Qatarissa maansa eniten MM-otteluita pelanneeksi pelaajaksi. Hänellä on koossa 22 MM-kisaottelua, kun maan takavuosien supertähti Diego Maradona pääsi urallaan 21:een.

– En tiennyt tilastosta ennen kuin hiljattain. On upeaa, että pystyy saavuttamaan tuollaisia ennätyksiä. Uskon, että Maradona olisi ollut superonnellinen puolestani. Hän suhtautui minuun aina lämpimästi ja oli tyytyväinen, jos minulla olivat asiat hyvin, Messi arvioi.

Maradonan kuolemasta tuli hiljattain kaksi vuotta.

Argentiina varmisti Puolan kaatamisella C-lohkon voiton. Messi pääsi rangaistuspilkulle ottelun 39. minuutilla, mutta Puolan maalivahti Wojciech Szczesny torjui tähden yrityksen.

– Olin turhautunut, etten onnistunut maalinteossa, koska maali olisi voinut muuttaa ottelun kulun. Vaikutti kuitenkin siltä, että joukkueemme vahvistui tuosta epäonnistumisesta, Messi sanoi.

Joukkueen maalintekijät olivat Alexis MacAllister 46. minuutilla ja Julian Alvarez 67. minuutilla.

Argentiina hävisi MM-kisojen avausottelunsa Saudi-Arabialle, mutta löysi reitin turnauksen 16 parhaan joukkoon voittamalla Meksikon ja Puolan.

– Tavoitteen ensimmäinen osa on täytetty, Messi korosti.

Messi ei ole koskaan voittanut MM-kisojen mitalia, vaikka on yksi lajinsa kaikkien aikojen pelaajista. Mitaliin on Qatarissakin vielä matkaa.

– Tästä lähtien jokainen ottelu on vaikea. Saudi-Arabia jo osoitti meille, että mikä tahansa joukkue voi pelata hyvän ottelun ja voittaa, Messi sanoi.

Hjulmand jatkaa Tanskan peräsimessä

Tanskaa pidettiin jopa mustana hevosena miesten MM-jalkapallon menestyjäksi, mutta kisojen ainoa pohjoismaa sai tyytyä alkulohkonsa viimeiseen sijaan. Tanska saavutti maalittomasta avausottelustaan Tunisiaa vastaan yhden pisteen, mutta hävisi jatkossa Ranskalle 1–2 ja keskiviikkona Australialle 0–1.

Joukkueen peliesitys riitti vain D-alkulohkon jumbopaikkaan, mutta päävalmentaja Kasper Hjulmandilla on Tanskan jalkapalloliiton vankkumaton tuki.

– Olemme tyytyväisiä Kasperiin ja toivomme, että hän jatkaa tehtävässään, kommentoi maajoukkueista vastaava Peter Möller BT:n nettisivuilla.

Möllerin mielestä maajoukkueen toimintaan kaivataan jatkuvuutta eikä paniikkiin ole syytä.

– Pelasimme yhden tasapelin ja hävisimme kaksi ottelua yhdeksässä päivässä. Maajoukkueessa on kuitenkin meneillään paljon hyvää, ja toivomme, että tilanne jatkuu, Möller korosti.

Hjulmandin sopimus jatkuu kesään 2024, jolloin pelataan miesten EM-turnaus Saksassa. Päävalmentaja ei halunnut kommentoida Qatarissa, näkeekö hän itsensä päävalmentajana vielä kahden vuoden kuluttua. Analyysien aika tulee MM-kisojen jälkeen.

– Pitää tutkia, mikä pelistämme uupui, mutta kyse on monen asian summasta, Hjulmand sanoi BT:lle.

Päävalmentajan mukaan Tanskassakaan ei voi olettaa saatavan automaattisesti hyviä tuloksia. Jokainen turnaus ja jokainen ottelu vaatii paljon töitä.

Ensi vuoden maaliskuussa alkavat miesten EM-karsintapelit, joiden avauksessa Tanska kohtaa kotonaan Suomen 23. maaliskuuta. H-lohkon muut joukkueet ovat Slovenia, Kazakstan, Pohjois-Irlanti ja San Marino.