Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

KalPalta upea tempaus sarja-avaukseensa Kuopiossa – keltaiset paidat täyttivät katsomon

KalPa ja SaiPa aloittivat kautensa Liigassa keskiviikko-iltana Kuopiossa. Ottelu päättyi lopulta kotijoukkueen voittoon lukemin 3–1. Kamppailun voittomaalin iski avauserässä Juuso Mäenpää.

Kotijoukkue sai ottelussa upean tuen omilta junioreiltaan, sillä noin 800 KalPan omaa junioria piti tunnelmaa yllä katsomossa läpi ottelun keltaisiin KalPan pelipaitoihin pukeutuneena. Ottelun yleisömäärä oli kokonaisuudessaan 3 465 katsojaa.

KalPa oli kutsunut otteluun paikalle kaikki Juniori-KalPaan kuuluvat pelaajat. KalPan viestintäkoordinaattori Marko Nilonin mukaan tarkoituksena oli saada heti kauden alusta seurayhteisö mukaan ottelutapahtumiin.

– Kutsuimme kaikki Juniori-KalPaan kuuluvat pelaajat tähän Liiga-avaukseen seuraamaan peliä. Hieno yhteisöllinen juttu meille. Tätä on aiemmin kokeiltu kertaalleen kaksi vuotta sitten Ässiä vastaan. Koronan takia junnut eivät ole hetkeen päässeet kauden alussa katsomaan pelejä, niin ajattelimme tämän olevan hieno juttu myös sen takia, Niloni totesi.