Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Suomen miesvoimistelijat tähyävät Münchenin EM-kisoissa Pariisin 2024 olympiapolulle – "Tavoittelemme joukkueena paikkaa 13 parhaan joukkoon"

Suomalaisen urheilun kivijalkoja olympiakisoissa ovat menestyksellä mitattuna tunnetusti olleet yleisurheilu, maastohiihto/mäkihyppy ja paini.

E-urheilusukupolvelle voi tulla yllätyksenä, että telinevoimistelu on mitalimäärillä mitattuna kautta aikojen Suomen neljänneksi menestynein olympialainen urheilulaji.

Siten ei ole järin ihmeellistä, että suomalaiset miesvoimistelijat ottavat ensi torstaina Saksan Münchenissä alkavassa Euroopan mestaruuskilpailujen joukkuekarsintakisassa kompassisuunnakseen olympia-Pariisiin 2024.

Pitkä polku olympiakisoihin

Varsinaisia olympialippuja ei EM-Münchenistä monilajisten urheilun arvokilpailuista vielä heru, mutta menestys Saksan maalla tasoittaisi tietä Pariisin olympiakisoihin kummasti.

Viisimiehisen joukkueen pääsy EM-areenalla 13 parhaan joukkoon takaisi edustusoikeuden syksymmällä Britannian Liverpoolissa voimisteltaviin MM-kilpailuihin.

Se mahdollistaisi moniportaisessa valintasysteemissä pääsyn pykälää lähemmäksi seuraavia olympiakisoja.

– Uudistunut olympiakarsintasysteemi tavallaan hyödyttää pienempiä voimistelumaita suurten kustannuksella. Tavoittelemme EM-kisoista paikkaa 13 parhaan joukkoon, Voimisteluliiton lajipäällikkö Kasper Holopainen kertoo.

Sijoitustavoite ei ole aivan vähäinen. Edellisissä, vertailun kestävissä EM-kisoissa Suomi oli neljä vuotta sitten karsinnoissa 21:s. Parhaimmillaan Suomi on ollut EM-Pietarissa 1998 Jani Tanskasen ja Jari Mönkkösen suuruuden päivinä 11:s.

Naisista esimerkkiä

Suomen naiset näyttivät torstaina Münchenissä miehille hyvää esimerkkiä yllettyään EM-joukkuefinaalissa MM-kisapaikkaan oikeuttavalle kymmenennelle sijalle.

Viimeksi suomalaisen miesvoimistelun osaamista olympiatelineillä on näyttänyt Rio de Janeirossa 2016 Oskar Kirmes, joka kilpaili permannolla ja 6-ottelussa.

– Se oli siisti kokemus. Oli hienoa olla kilpailemassa olympialaisissa ja kisakylässä, Kirmes muistelee.

Viimeksi viime vuoteen koronapandemian takia siirtyneihin Tokion olympiakisoihin oli suomalaisista eturivissä tyrkyllä Emil Soravuo. Pääsy viiden olympiarenkaan arvokisoihin kariutui lopulta kalkkiviivoilla.

– EM-kisoissa keskityn pelkästään permantokisaan. Tavoite on päästä kahdeksan parhaan joukkoon, Soravuo kertoo.

Atleettisesti kuormittavassa lajissa Suomen EM-kisaajat ovat kaikeksi onneksi ennen tositoimia terveiden kirjoissa.

– Pidetään peukut pystyssä ja sormet ristissä, Suomen päävalmentaja Timo Holopainen evästää.

Olympiavoimistelut eivät jokapäiväistä herkkua

Suomalaisen miesvoimistelijan taidonnäytteet olympiakisoissa eivät ole todellakaan jokapäiväistä herkkua. Sitä maistoi ennen Oskar Kirmestä edellisen kerran 1972 olympia-Münchenissä Mauno Nissinen, joka sittemmin huipensi voimistelu-uransa vuotta myöhemmin Ranskan Grenoblessa nojapuiden EM-hopeaan.

Jos miesten EM-finaalitavoite jäisi Suomen joukkueelta haaveeksi, syksyisessä Liverpoolin MM-kiintiössä on joka tapauksessa tilaa kahdelle voimistelijalle.