Savonlinnan Riennon Erin Kainulainen tekee ensiesiintymisensä Kalevan kisoissa perjantaina – "Aika paljon jännittää kun ei ole vielä hirveästi kokemusta aikuisten kanssa kilpailemisesta"
Korona jälkioireineen haukkasi ison palan Savonlinnan Riennon 18-vuotiaan kolmiloikkaajan harjoittelusta.
Kalevan kisat on suurimmalle osalle suomalaisista yleisurheilijoista kauden kohokohta ja joillekin saavuttamaton unelma. Savonlinnan Riennon Erin Kainulainen pääsee perjantaina ensimmäisen kerran aistimaan Suomen mestaruuskilpailujen tunnelmasta kun Kalevan kisat pidetään Joensuussa.