Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Keihäslupaus Topi Parviainen nappasi hirmuheitolla alle 18-vuotiaiden Euroopan mestaruuden

Suomen Topi Parviainen voitti keihäänheiton alle 18-vuotiaiden Euroopan mestaruuden Jerusalemissa ikäluokan Euroopan ennätyksellä 84,52. Parviainen, 15, paransi loppukilpailussa ennätystään 700 gramman keihäällä yli yhdeksällä metrillä.

Parviainen heitti voittotuloksensa viimeisellä kierroksella. Nuorukainen oli kullassa kiinni jo viidennen kierroksen ennätysparannuksellaan 75,98. Parviainen oli finaalissa ylivoimainen, sillä Unkarin Mate Horvath sijoittui hopealle tuloksella 73,72.

– Hyvä kannustus ja älytön vire. Nyt maistuu ja tuntuu mahtavalta, Parviainen maisteli Urheiluliiton tiedotteen mukaan.

– Jo verryttelyssä tunsin, että tänään menee pitkälle. Mutta en aivan näin kovaa heittoa osannut odottaa, hämillään ollut mestari totesi.

Tuupovaaran Urheilijoita edustavan Parviaisen ennätys ennen finaalia oli 75,37. Suomen toinen finaaliheittäjä Otto Hämäläinen jäi kisassa kauas tasostaan, sillä suomalainen oli kymmenes 60,51 metrin heitollaan.

Parviaisen tulos on alle 18-vuotiaiden kaikkien aikojen kakkostulos maailmassa. Kärkitulos 89,34 on moottoripyöräonnettomuudessa helmikuussa 2020 kuolleen argentiinalaisen Braian Toledon nimissä.

Aikaisempi ikäluokan Euroopan ennätys oli saksalaisen kymmenottelun maailmanmestarin Niklas Kaulin heittämä 83,94.

Parviainen on aikuisten Suomen ennätyksen 93,09 heittäneen Aki Parviaisen veljenpoika. Myös isä Mika ylitti keihäsurallaan 80 metrin rajan. Miesten keihäs painaa 800 grammaa.

Kangasniemellä tuplajuhlat

Aatu Kangasniemi täydensi upean, kahden mitalin kilpailupäivänsä yleisurheilun nappaamalla hopeamitalin poikien moukarinheitossa. Kangasniemi, 16, pukkasi jo aamulla kuulantyönnössä pronssia tuloksellaan 19,48.

Kangasniemi johti moukarin finaalia neljän kierroksen ajan ennätysheitollaan 77,74, jonka hän teki heti toisella yrityksellään. Urallaan 84 metriä ylittänyt Kyproksen Iosif Kesidis punnersi kuitenkin mestaruuteen 78,92 metriä kantaneella kaarellaan.

Reko Tuominen täydensi vahvan suomalaispanoksen neljännellä sijallaan, joka irtosi tuloksella 70,12.

Nurmijärven Yleisurheilua edustava Kangasniemi tunnusti, että kaksi kilpailua ja aikainen herätys väsyttivät kisapäivän jälkeen.

– Veto oli poissa moukarissa, kun heräsin jo kello neljältä aamulla kuulan finaalia varten ja olen ollut koko päivän jalkeilla. Menoa on ollut pitkin päivää, enkä päässyt kunnolla lepäämään, sen verran innostuin jo aamun pronssista, Kangasniemi kertasi Urheiluliiton tiedotteessa.

Nuorukainen yllättyi moukarikisassa, sillä lämmittely ei sujunut totutulla tasolla.

– Ajattelin, että ihmejuttu pitää tapahtua, jos ennätyslukemiin pääsen. Kaksi ensimmäistä heittoa olivat rentoja ja tulostakin tuli, mutta sitten jaloista hävisi voimat. Loppu meni hitailla jaloilla ja liiallisella yrittämisellä pieleen.

– Mutta kaksi mitalia on nättiä, nyt voin mennä hyvillä mielin nukkumaan, Kangasniemi iloitsi.