Ei maalia ilman Mannista – "Voitostahan jää aina hyvä fiilis"

Suomen miesten jääkiekkomaajoukkueen kahden ottelun pääsiäispyrähdys Tanskaan tuotti kaksi voittoa. Keskiviikkoisen Odensen rankkarivoiton jatkeeksi Leijonat löi isäntänsä torstaina uudelleen Kööpenhaminan lähiössä Rödovressa.

Lappeenrantalaispuolustaja Kalle Maalahti, 30, sai voittomaalin kiekosta matkamuiston tehtyään 1–0 päättyneen kamppailun ainoan maalin toisessa erässä.

– Siinä on aika hyvä ukko laittamaan syöttöjä. Kunhan lapa on oikeassa paikassa, kiekko tulee siihen, kehuskeli keskiviikkona maajoukkuedebyyttinsä tehnyt Maalahti hänelle avopaikkaan syötön tarjoillutta sentteri Sakari Mannista.

Ei maalia ilman Mannista olikin Leijonien iskulause Helsingin lohkossa kevään MM-kisoissa pelaavaa Tanskaa vastaan. Manninen, 30, oli syöttäjänä myös kaikissa keskiviikon ottelun suomalaismaaleissa Leijonien voitettua rangaistuslaukauskilpailun jälkeen 4–3.

– Voitoistahan jää aina hyvä fiilis. Olimme tänään parempia. Emme antaneet Tanskalle paljoa paikkoja, mutta kahdessa ottelussa pitäisi tietenkin tehdä rakentamistamme 29 maalipaikasta enemmän osumia, kiteytti päävalmentaja Jukka Jalonen.

Tuohimaalle toinen nollapeli Leijonissa

Jo Odensessa keskiviikkona 1+1 tehopistettä kirjauttanut maajoukkuedebytantti Eemil Erholtz sai yrittää toisessa erässä avausmaalia itse ansaitsemastaan rangaistuslaukauksesta.

Yrityksen pysäytti torjunnallaan Tanskan ikämiesvahti, olympialaisissa neljässä ottelussa pelannut Sebastian Dahm, 35.

Päätöserässä Juuso Hietasen läpiajon tylsytti maalinteon takaapäin oikea-aikaisesti rikkeettä estänyt Tanskan puolustaja Oliver Larsen, kotijoukkueen ainoa pelaaja Suomen kuluvan kauden liigakaukaloista. Larsen jatkaa uraansa Mikkelin Jukureissa.

Frans Tuohimaa, 30, torjui Leijonien maalilla viidettä kertaa. Kaksi vuotta sitten helmikuussa Helsingissä Venäjän nollannut Tuohimaa sai maajoukkueuransa toisen nollapelin paljon silloista helpommalla.

– Aika siistiä maajoukkueessa on pelata. Eipä ole ainakaan meidän sukupolven aikana tainnut olla sellaista tilannetta, että Leijonissa on samaan aikaan kaksi Lappeenrannassa syntynyttä (toisena Ville Petman) ja yhteensä viisi pelaajaa SaiPasta, Maalahti hehkutti.

Kun Maalahti sai voittomaalista maajoukkueuransa ensimmäisen tehomerkinnän, irtosi syötöstä hieman nuoremmalle Manniselle jo 43:s (15+28) tehopiste Leijonissa.

Palmu antanut kovia näyttöjä

Mannisen johtamassa ykkösketjussa toisella laidalla viiletti maajoukkuekonkari Teemu Hartikainen, toiselta puolelta paikan sai kotimaisen liigakauden paras pelaaja, Petrus Palmu. Jukureissa loistanut Palmu, 24, kirjautti Odensen ottelussa tehot 1+1. Loukkaantuneen Markus Granlundin korvaaminen olympialaisissakin loistaneessa ketjussa vaikuttaa todelliselta näyttöpaikalta MM-kotikisojen joukkueeseen.

– Hieno hommahan tässä on pelata huippujätkien kanssa, mutta turha on mennä yhtään asioiden edelle. Ottelu ja päivä kerrallaan mennään. Mää vaan pelaan ja yritän antaa parhaani, Palmu kuittasi.

Leijonat jatkaa kevään MM-leiritystään kokoontumalla uudelleen maanantaina ja matkaamalla Joensuuhun. Joukkue kohtaa Norjan torstaina Joensuussa ja perjantaina Kuopiossa.

– Hienoahan kotikaupungissa olisi maaottelu pelata, mutta kuunnellaan nyt ensin, onko joukkueessa ensi viikolla, Palmu hymähti.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka