Alisa Vainio ennätyksellään seitsemäs Rotterdamin maratonilla – MM-tulosraja jäi niukasti saavuttamatta

Alisa Vainio juoksi ennätyksellään seitsemänneksi Rotterdamin maratonilla sunnuntaina. Vainion aika 2.29.53 jäi niukasti heinäkuussa Eugenessa kisattavien MM-kisojen tulosrajasta 2.29.30.

Vainio, 24, eteni Suomen ennätystä lupailevalla vauhdilla. Puolimatkassa aika oli 1.13.21, mutta sen jälkeen vauhti hieman hiipui. Oma ennätys kuitenkin tuli, reilu puolitoista kuukautta sitten Sevillassa juostu aiempi ennätys koheni 29 sekunnilla. Vaikka vaikeaa olikin loppuvaiheissa.

– Siinä 40 kilometrin kohdalla tuntui, ettei saa kunnolla henkeä, ja kun tulin maaliin, oli vaikea kävellä, kun vatsakramppi oli niin kova. Taisteluvoitto, Vainio totesi tiedotteessa.

– En katsonut kelloon missään vaiheessa. Menin fiiliksen mukaan. Siinä oli alkuun tosi hyvä ryhmä, jonka kanssa juoksin. Jalat tuntuivat vähän voimattomilta siinä 10 kilometrin kohdalla, mutta olivat muuten koko ajan ok. Vatsakramppi oli sellainen, että se tuli ja meni.

Annemari Kiekara puolestaan juoksi 45-vuotiaiden naisten sarjan voittoon ajalla 2.39.34. Se on paitsi ikäluokan SE myös Kiekaran pitkän uran toiseksi paras maratonaika. Nopeammin hän on juossut vain Bostonin maratonilla jo 22 vuotta sitten.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka