Uran ensimmäinen Toto75-voitto herkisti

Veera Vekola nappasi Oulun Kavioliigaraveissa ikimuistoisen ykkössijan, kun naisen omistama ja valmentama Frozen A.F. kiri johtaneen Laurila's Haldirin tuntumasta muiden ulottumattomiin.

Sydämensä raviurheilulle menettänyt Vekola eli tunteellisia hetkiä maalilinjan ylitettyään. Koskaan aikaisemmin hän ei ole päässyt juhlimaan valtakunnallisen kohdelähdön voittoa.

– Itku siinä kohtaa pääsi, kun maalilinjan ylitin. Frozen A.F. tuli minulle kolmevuotiaana syksyllä, ja nyt saatiin sellainen elämys, mitä taitaa olla mahdoton saada mistään muusta lajista, Vekola iloitsi.

Vielä suurempi yllätys nähtiin hetkeä myöhemmin, sillä Hannu Huttusen kasvattama, valmentama ja ohjastama Tempaisu oli kerännyt vaivaiset 0,4 prosenttia lähtönsä merkeistä. Mies itse luotti hevoseensa pelaajia selvästi enemmän, eikä vahva kiri 3. ulkoa jättänyt jossitteluille juurikaan sijaa.

– Muutamaa kovaa takamatkalaista toki pelkäsin, mutta ei ykkössija oikeastaan kovin iso yllätys ollut. Tempaisun juoksu onnistui juuri niin kuin suunnittelin, ja terveenä ollessaan se on aina tullut rehdisti perille. Ongelmia on ollut yhden romaanin verran, joten tämän onnistuminen tuntuu erityisen hyvälle, Huttunen kommentoi.

Markus Dahlström teki Savonlinnasta nappireissun Äimärautiolle. Il Funny Li oli loistava kakkonen, ja Exuberancen kiri 2. sisältä kruunasi miehen illan.

Kierros alkoi B.G. Fridan soololla. Sen valmentaja Kyösti Lindgren vihjasi tauolta palannutta tammaa jo ennakkoon, joten se kuului lähtönsä perushevosiin.

Kylmäveristen kovassa voltissa juhli teräsori Joriini. Neo Sånna ja Minto's Don Juan olivat huippuvaikeaksi äityneen kierroksen muut voittajat.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka