Jukka Jalonen tuntee venäläisten toimintatavat: Tappiota seuraa häpeä ja potkut

Suomen miesten jääkiekkomaajoukkueen päävalmentaja Jukka Jalonen tuntee venäläisen jääkiekon. Hän on valmentanut itäliiga KHL:ssä Helsingin Jokereita ja Pietarin SKA:ta ja kohdannut Venäjän maajoukkueen kymmeniä kertoja eri turnauksissa.

Lauantaina Jalonen viritti leijoniaan kultakuntoon, kun Suomi haki lyhyestä jääharjoituksesta vauhtia Pekingin olympialaisten sunnuntaiseen loppuotteluun. Vastassa on Venäjän olympiakomitean joukkue, joka puolustaa neljän vuoden takaista Pyeongchangin kultamitaliaan.

– Venäjä on kovaa kamppaileva joukkue. Pelaamme niin monta kertaa vuodessa heitä vastaan, että ei tule yllätyksiä. He tuntevat meidät ja me heidät.

Myös venäläisten toimintatavat ja suhtautuminen Suomeen ovat tutut Jaloselle. Suomi on pieni naapuri, joka pitää nitistää, mutta venäläiset tuntevat suomalaisten puolustusvalmiuden ja vastaiskukyvyn.

– He arvostavat ja kunnioittavat meitä. Läsnä on myös pieni häpeä. Heitä on muutama sata miljoonaa, ja meitä on viisi miljoonaa. Kun he häviävät, heitä hävettää. Kun he häviävät joku tai jotkut saavat kenkää, Jalonen ruoti.

"Rento ja letkeä meininki"

Päävalmentaja oli tyytyväinen noin puolen tunnin harjoitukseen.

– Rento ja letkeä meininki. Erinomainen vireystila. Näin voisi sanoa, Jalonen sanoi.

Suomi kukisti perjantaina puolilta päivin pelatussa välierässä Slovakian 2–0. Ruotsi ja Venäjä pelasivat välieränsä vasta myöhäisillassa ja pitkän kaavan kautta. Venäläiset olivat voittolaukauskilpailun päätteeksi vahvempia 2–1.

– Katsoimme pelin, mutta ei siinä ollut yllättävää. Maalipaikkoja ei ollut juuri ollenkaan, Jalonen luonnehti myöhäisottelua.

Pekingissä pelataan NHL-mittaisessa kapeassa kaukalossa.

– Joku luulee, että pienessä kaukalossa tulee enemmän maalintekopaikkoja, mutta on helpompi rikkoa kuin rakentaa, päävalmentaja selitti.

Alkusarjassa Suomi voitti Slovakian 6–2, Latvian 3–1 ja jatkoajalla Ruotsin 4–3. Ruotsi-ottelun toisen erän jälkeen Suomi on pelannut seitsemän erää ja päästänyt vain yhden maalin, kun Sveitsi kavensi Suomen 5–1-voittoon päättyneessä puolivälierässä.

– Kun joukkue puolustaa isolla sydämellä, niin tontteja ei hirveästi tule. Ainahan sitä toivoisi, että itsellä olisi maalintekopaikkoja 50 per peli, mutta kymmenen niitä keskimäärin tulee. Jos hyvin pelaa. Jos pelaa todella hyvin, vastustajalle tulee viisi. Sellaista se jääkiekko on, Jalonen avasi tiukkojen kohtaamisten lukuja.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka