Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Valijeva kesti paineet ja tavoittelee kärkipaikalta naisten luistelukultaa – "Olen henkisesti väsynyt, mutta onnellinen"

Venäläisluistelija Kamila Valijeva painoi kädet kasvoilleen ja piilotteli kyyneliä, kun hän päätti tiistaina lyhytohjelmansa talviolympialaisten naisten kilpailussa Pekingissä. Dopingkohun keskellä oleva 15-vuotias Valijeva hallitsi tunnekuohusta huolimatta luistelunsa mestarillisesti ja nousi kisan kärkeen 82,16 pisteellään.

Valijeva sai Pekingissä lämpimät aplodit katsomosta. Nuori taitoluistelija on kohun keskellä valtavassa painetilanteessa, mutta tavoittelee torstain vapaaohjelmassa kisojen toista kultamitaliaan. Hän johtaa joukkuekaveriaan Anna Stsherbakovaa lähes kahdella pisteellä.

Valijevan ensimmäinen olympiakulta tuli kisojen alussa joukkuekilpailusta, mutta mitaleita ei jaeta ennen kuin Valijevan dopingtapaus on käsitelty loppuun. Valijeva antoi joulukuussa urheilussa kiellettyä lääkeainetta sisältäneen dopingnäytteen. Tapauksen käsittely venyi helmikuulle asti, koska Tukholmassa tehdyn analyysin tulos selvisi vasta olympialaisten aikana.

Valijevan kilpaileminen Pekingin yksinluistelussa ratkesi vasta maanantaina, kun Urheilun kansainvälinen välitystuomioistuin CAS antoi hänelle kilpailuluvan etenkin hänen nuoreen ikään vedoten.

– Viime päivät ovat olleet minulle hyvin vaikeita. Olen henkisesti väsynyt, mutta onnellinen, Valijeva sanoi venäläiskanava Channel Onelle uutistoimisto AP:n mukaan kisan aattona.

Valijeva osallistui CAS:n käsittelyyn etäyhteydellä Pekingin olympiakylästä. Käsittely kesti kuutisen tuntia ja päättyi maanantaina varhain aamuyöllä.

– Istuin siinä seitsemän tuntia, meillä oli yksi 20 minuutin tauko, istuin ja katsoin. Se oli vaikeaa, mutta ilmeisesti yksi vaihe, joka minun on käytävä läpi, Valijeva kuvaili.

Outo lääke teinitytölle

Teinitytön elimistöstä löytyi joulukuun testissä viitteitä trimetatsidiini-lääkeaineen käytöstä. Sitä käytetään lähinnä sydänongelmien hoitoon. Aine on urheilussa kiellettyjen listalla, sillä se voi parantaa kestävyyttä.

Kansainvälisen olympiakomitean jäsen Denis Oswald valotti tiistaina, että Valijeva arvioi CAS:lle saaneensa vahingossa elimistöönsä isoisänsä käyttämää lääkettä. Venäläismedian mukaan Valijeva oli kertomansa mukaan juonut samasta lasista kuin isoisänsä.

– Lääkeaine on hieman outo 15-vuotiaan tytön käytettäväksi. Mutta ennen kuin tiedämme täsmälleen, mitä on tapahtunut, on vaikea tuomita, Oswald sanoi.

Asiaa kommentoinut Oswald on asianajaja, joka on ollut rakentamassa sanktioita Venäjää kohtaan maan systemaattisen dopingin takia. Vyyhti alkoi purkautua vuoden 2014 Sotshin olympialaisten jälkeen ja on jatkunut pitkään. Sanktioiden takia venäläiset urheilijat eivät vieläkään kilpaile olympialaisissa maansa väreissä, vaan edustavat maan olympiakomiteaa (ROC).

Oswald toivoo ja uskoo, että tapaus tutkitaan vielä perusteellisesti. Hän haluaa selvyyttä etenkin Valijevan taustajoukkojen roolista pitkittyneessä tapahtumaketjussa.