Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Leijonat kohtaa puolivälierissä joko Tshekin tai Sveitsin – Kanada tyrkyllä Ruotsin kiusaksi

Yhdysvallat, Suomi, Venäjän olympiakomitean joukkue ja Ruotsi saavat alkuviikosta jääkiekon miesten olympiaturnauksessa kaivatun lepopäivän. Niistä kolme ensimmäistä etenivät suoraan kahdeksan parhaan joukkoon puolivälieriin alkulohkovoittajina ja Suomelle sunnuntaina C-lohkon finaalissa hävinnyt Ruotsi lohkokakkosena.

Turnauksen kaikki pelaa -formaatti varmistaa sen, ettei esimerkiksi A-lohkon päätteeksi 0–5 Kanadalle hävinneen lohkojumbon Kiinan pelit pääty alkusarjaan. Alkulohkoissa sijoille 5–12 päätyneet joukkueet tavoittelevat puolivälieräpaikkaa pudotuspelien ensimmäiseltä kierrokselta, neljännesvälierissä.

Heti perään vastakkain tiistaina pelattavissa neljännesvälierissä ovat A-lohkon kakkonen Kanada ja samassa alkulohkossa kaikki kolme otteluaan hävinnyt Kiina.

Joukkueiden voimasuhteet tuskin muuttuvat parissa päivässä niin paljon, että Kiinalla olisi todellisia mahdollisuuksia horjuttaa Kanadaa. Näin Ruotsi saanee keskiviikkona puolivälierissä kiusakseen Kanadan.

Tshekki tuttu EHT-kiertueelta

Toisilleen tuttuja ovat tiistain neljännesvälieräparissa myös B-lohkon kolmonen Tshekki ja nelonen Sveitsi. Tshekki kukisti viime perjantaina alkulohkossa Sveitsin voittomaalikisan jälkeen 2–1.

Ottelupari kiinnostaa erityisesti suomalaisia, sillä keskiviikon puolivälierässä Leijonat kohtaa nimenomaan Tshekin tai Sveitsin.

Suomella on tuoretta ottelutuntumaa Tshekin maajoukkueesta perinteiseltä EHT-kiertueelta. Leijonat voitti marraskuussa Helsingin kotiturnauksessa 4–2 ja joulukuussa Moskovassa voittomaalikilpailun jälkeen 3–2.

B-lohkoa piristänyt Tanska ottaa neljännesvälierässä mittaa Suomen alkulohkossa kaikki ottelunsa hävinneestä Latviasta. Tanska voitti alkulohkossaan Tshekin ja Sveitsin ja hävisi Venäjän olympiakomitean miehistöllekin vain kahdella maalilla.

Sunnuntaina C-lohkon ainoan voittonsa Latviasta 5–2 ottanut Slovakia kohtaa neljännesvälieräpelissä Toni Söderholmin valmentaman Saksan.

Neljännesvälierissä kaikki paineet ovat Saksan niskassa, sillä se ylsi neljä vuotta sitten Etelä-Korean talvikisoissa olympiahopealle. Pekingissä Söderholmin suojattien peli ei ole oikein loksahtanut raiteilleen.