Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Ratkaisija Pesonen korosti työhaalareiden löytymistä ja ylisti Leijonien maalintekijöitä: "Hieno yv-maali Teemulta, ja sitten Iiro pakerti pari"

Toisen erän 35 rangaistusminuuttia kertoivat olennaisen Suomen miesten jääkiekkomaajoukkueen pelikurista Pekingin olympialaisten alkusarjan päätösottelussa. Ruotsi karkasi toisen erän ylivoimamaaleilla 3–0-johtoon, mutta kolmanteen erään ryhdistäytynyt Leijonat nousi tasoihin Teemu Hartikaisen ja Iiro Pakarisen täysosumilla.

Harri Pesonen viimeisteli 4–3-ratkaisun jatkoajalla ja takasi Leijonille lohkovoiton. Suoraan puolivälieräpaikkaan olisi riittänyt yksikin piste Ruotsilta, koska lohkovoittajien lisäksi myös paras lohkokakkonen selviää puolivälieriin ilman karsintakierrosta.

– Olihan se mielenkiintoinen ratkaisu. Tykkään jatkoajasta enemmän kuin rankkareista. Viihdettä tulee, ja yleensä joku tilanne aukeaa. On se aika kolikonheittoa kumpi vie, Pesonen summasi.

– Hieno nousu meiltä. Sekoilimme pari erää ja pööpöilimme omiamme. Istuimme boksissa ja turhauduimme. Kolmanteen erään saimme työmoodin päälle. Hieno yv-maali Teemulta, ja sitten Iiro pakerti pari. Iirolta hienot taistelumaalit, Pesonen kehui työteliäitä hyökkääjiä.

Riks, raks ja poks

Suomi oli kiipelissä jo avauserässä, mutta koronaeristyksen ja muutamien harjoitusten jälkeen tositoimiin päässyt Juho Olkinuora esitti tärkeitä torjuntoja. Erityisesti triplatorjunta ilman mailaa oli komeaa katseltavaa, kun Olkinuora piti Leijonat kiinni pelissä.

Avauserän alivoimapeli hoitui vielä mustelmia kaihtamatta, mutta toisessa erässä Leijonat suorastaan tuputti lohkovoittoa Ruotsille.

Lucas Wallmark laukoi 1–0-maalin Saku Mäenalasen kakkosen aikana eikä Tre Kronor jättänyt käyttämättä viiden minuutin ylivoimaa, jonka se sai Markus Granlundin ottelurangaistuksen seurauksena.

Granlund taklasi päähän Philip Holmia, odotti videotarkastuksen ajan kohtaloaan jäähyaitiossa ja poistui sitten pukuhuoneeseen. Matkalla hän pilkkoi mailansa. Suomen alivoimakvartetti kesti reilut kolme minuuttia, kunnes Lukas Bengtsson tuplasi johdon 2–0:aan.

Kolmisen minuuttia tästä Sami Vatanen komennettiin kakkoselle, jota hän ehti istua kuusi sekuntia. Anton Lander tempaisi lukemat 3–0:aan.

Juuso Hietanen heikensi Leijonien kiriyritystä 2+2-minuutin rangaistuksella, joten Leijonien tuska purkautui lähes tyhjässä Pekingin pääareenassa kaikuneina kirouksina.

– Aika hiljaista oli kopissa, mutta kaikki tiesivät, mistä kiikasti. Otimme liikaa jäähyjä emmekä pelanneet yhdessä. Pistimme kolmanteen erään haalarit päälle, Pesonen kuvaili toisen erätauon tunnelmia.

"Tyhmyyden maailmanennätys"

Päävalmentaja Jukka Jalonen kuvaili kahta ensimmäistä erää "tyhmyyden maailmanennätykseksi".

– Otimme hyvin epätyypillisiä jäähyjä. Fokus oli väärissä asioissa, mutta Ruotsi oli tosi hyvä. Turhauduimme omaan saamattomuuteemme. Sen piti muuttua, ja se muuttui kolmanteen erään, Jalonen sanoi.

Hartikaisen täysosuma vapautti Leijonat, ja Pakarisen ensimmäinen raapaisi Ruotsin verille.

– Tiesimme, että yksi maali kun saadaan ekaan kymppiin, niin tilanne muuttuu. Ruotsi rupeaa passivoitumaan ja toinen maali vielä, niin veri rupeaa haisemaan. Johdossa oleva joukkue kipsaantuu.

Pakarinen survoi tasoituksen maalin edestä hänelle erittäin tutulta paikalta.

– Ei ole ihan normaalia, että tehdään kolme maalia noin hyvää joukkuetta vastaan, vaikka hallittaisiinkin peliä, Jalonen jutteli.

"Uusi porukka, uudet tarinat, uudet jutut"

Voitto olympiajäillä Ruotsista oli Suomelle ensimmäinen sitten Naganon-kisojen 1998. MM-jäillä on sujunut paremmin. Pesonenkin oli yksi avainpelaajista, kun Suomi marssi maailmanmestariksi 2019. Matkalla kukistui Ruotsi, jota vastaan Suomi nousi tasoihin ja jatkoaikavoittoon puolivälierässä.

– Uusi porukka, uudet tarinat, uudet jutut. Nämä jäävät mieleen. Usko ei lopu missään vaiheessa. Tämä oli osoitus urheilun hienoudesta, mitä se pahimmillaan ja parhaimmillaan on.

– Jatkopelejäkin varten näistä jää hyvät fiilikset ja otetaan oppia kahdesta ekasta erästä, Pesonen painotti.

Suomen puolivälierävastustaja selviää tiistaina, jolloin pelataan pudotuspelien ensimmäinen kierros. Puolivälierät kiekkoillaan keskiviikkona.