Pohjoismaisten miespelaajien menestystoiveet kariutuivat alkumetreillä tenniksen Australian avoimen turnauksen kaksinpelissä. Emil Ruusuvuoren tappion lisäksi etenkin norjalaiset saivat jobinpostia, sillä kahdeksanneksi sijoitettu Casper Ruud vetäytyi turnauksesta.
Ruud, 23, potee viime hetkellä kokemaansa nilkkavammaa. Hänen nilkkansa pyörähti kaksi päivää sitten harjoituksissa Melbournessa.
– Toivon parin päivän riittävän toipumiseen, mutta tällaiset vammat vaativat vähän enemmän aikaa parantuakseen, Ruud kommentoi.
Viime kaudella Ruud nousi vahvoilla otteillaan jo kärkikymmenikköön miesten maailmanlistalla. Ensimmäisenä norjalaisena ATP-turnausvoittoon yltänyt Ruud voitti viime vuonna viisi turnausta ja on rankingissa kahdeksantena.
Vuosi sitten Ruud oli Melbournessa yksi turnauksen yllättäjistä ja eteni neljännelle kierrokselle.
– Tavoittelin nyt samaa, ja miksei vaikka yhtä askelta ylemmäksikin, Ruud kommentoi.
Ruudin tilanne miesten kaavioon nousi Venäjän Roman Safiullin. Hän hävisi avausottelunsa Slovakian Alex Molcanille neljässä erässä.
Pohjoismaisista pelaajista myös Ruotsin Mikael Ymer ja Tanskan Holger Rune karsiutuivat avauskierroksella miesten kaksinpelistä. Ymer hävisi tiistaina maailmanlistan neloselle, Kreikan Stefanos Tsitsipasille kolmessa erässä. Ymer sinnitteli Tsitsipasin kyydissä toisessa erässä 4–4-tilanteeseen, mutta ei voinut paremmalleen mitään.
Naisissa kaksi pohjoismaista toisella kierroksella
Naisten kaksinpelissä toiselle kierrokselle ovat edenneet Tanskan Clara Tauson ja Ruotsin Rebecca Peterson. Ensi kertaa naisten pääsarjassa Australiassa pelaavan 19-vuotiaan Tausonin seuraava vastus on maailmanlistalla komeasti seitsemäntenä oleva Viron Anett Kontaveit.
Peterson, 26, pelaa Australiassa pääsarjassa neljättä kertaa ja eteni toista kertaa avauskierrosta pidemmälle. Hän kohtaa seuraavaksi maailmanlistan yhdeksännen, Puolan Iga Swiatekin.