Emil Ruusuvuori taisteli tiensä Melbournen ATP-turnauksen puolivälieriin

Emil Ruusuvuori eteni puolivälieriin tenniksen ATP 250 -turnauksessa Australian Melbournessa. Ruusuvuori päihitti kaksinpelin toisella kierroksella australialaisen Jordan Thompsonin erin 7–6 (7–3), 5–7, 6–3 lähes kolme tuntia kestäneessä ottelussa.

22-vuotias suomalainen on voittanut kaikki kolme otteluaan Thompsonia vastaan.

– Vähän pidempi tauko ollut otteluista, joten ensinnäkin on ollut hyvä ja tärkeää saada tuntumaa takaisin ihan jokaiselle pelin osa-alueelle. Sitä voi treenata ihan niin paljon kuin haluaa, mutta matsit ovat matseja, ja niitä tarvitaan, Ruusuvuori sanoi tiedotteessa

Ruusuvuori kohtaa puolivälierissä vasenkätisen Alex Molcanin. 24-vuotias slovakialainen on maailmanlistalla sijalla 88. Ruusuvuori voitti hänet vuonna 2019 Talin haastajaturnauksessa puolivälierässä.

Suomalainen avasi ATP-kautensa eilen Melbournessa. Hän voitti argentiinalaisen Sebastian Baezin suoraan kahdessa erässä. Kaksinpelin avauskierroksen voittolukemat merkittiin Ruusuvuorelle 7–6 (7–2), 6–1.

Ruusuvuoren oli tarkoitus aloittaa turnaus karsinnoista, mutta hän pääsi suoraan pääsarjaan ranskalaiskonkari Richard Gasquet'n vetäydyttyä turnauksesta. Myös suomalaisen avauskierroksen vastustaja vaihtui, kun Valko-Venäjän Ilja Ivashka vetäytyi kisasta.

Mainos: Itä-Savo

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka