Lohkovoiton varmistaneet salibandymiehet sulattivat pakkopullaa puoli tuntia – "Yritimme mennä ryhdikkäästi ja onnistuimme siinä"

Juha Kivilehto oli yksi ottelun maalintekijöistä. JUSSI NUKARI / LEHTIKUVA

Petteri Ikonen / STT

Suomen miesten salibandymaajoukkue selvitti MM-kotikisojen alkusarjan päätösottelussa Latvian, mutta baltit eivät antautuneet helpolla Helsingin jäähallissa. Suomi voitti 7–2 ja varmisti A-lohkon ykköspaikan puhtaalla kolmen voiton viikonloppusuorituksella.

– Latvia ei ollut millään tavalla yllättävän sitkeä. Kaveri pääsi lepäämään pidempään ennen tätä ottelua ja on hyväjalkainen ja erittäin urheilullinen ryhmä. Jokainen pelaaja laittoi sielunsa tähän peliin, Suomen päävalmentaja Petteri Nykky kertoi.

Vakioratkaisija Ville Lastikan lisäksi Suomen tahtipuikkoa heiluttivat Espoon Oilersia seuratasolla edustavat Kainulaisen veljekset Justus ja Rasmus, jotka toivat mukavasti vaihtelua Classic-väritteisen rungon ympärille kasatun maajoukkueen maalintekijäjoukkoon. Myös TPS:n Mikko Hautaniemi (0+2) kunnostautui.

– Onnistumiset nostavat itseluottamusta, mutta pääasia on, että joukkue menestyy ja saimme taas pisteet, Justus Kainulainen sanoi.

Ennen sunnuntaita Suomi oli tehnyt 14 maalia, joista peräti 11 oli Tampereen Classicin pelaajien työtä. Latvian kustannuksella Suomen maalimäärä nousi 21:een, josta Classicin pelaajien osuus on 15.

Justus Kainulainen vakuutti, ettei joukkueessa ole Classicin leiriä ja muiden leiriä.

– Kaikki ovat kaikkien kanssa, ja meillä tiivis ryhmä. Ei ole kuppikuntia. Turnausta edeltäneellä lämpöleirillä saimme porukkaa tiiviiksi ja kasvatettua yhteishenkeä.

Sitkeä kiusantekijä

Latvia kuuluu lajin kärkikymmenikön maihin, mutta takamatka suursuosikkeihin Ruotsiin ja Suomeen on erittäin pitkä niin huippupelaajien kuin harrastajienkin määrillä mitattuna.

Latvian kärkipelaajista kourallinen pelaa ja pärjää Suomen kahdella korkeimmalla sarjatasolla, mutta maajoukkueena heillä on kiusantekijän rooli.

Tämän Latvia hyödynsi sunnuntaina lähes maksimaalisesti ja järkytti Suomea samaan tapaan kuin perjantaina Ruotsia. Suomalaisvalmentaja Arto Riihimäen suojatit tekivät jälleen avausmaalin, kun Armans Savins yllätti Suomen maalilla turnausdebyyttinsä tehneen Joonas Kaltiaisen.

Kotikisaurakan aikana ensimmäistä kertaa tappiolle jäänyt Suomi tokeni takaiskusta, otti pelin haltuun ja sai erän lopussa helpottavat täysosumat, kun Rasmus Kainulainen tasoitti ja Lastikka viimeisteli johtomaalin.

Tasoero selväksi

Latvia tuli sähäkästi myös toiseen erään ja nousi tasoihin Edgars Purinsin täysosumalla. Nyt vapauttavaa maalia ei tarvinnut odottaa kauaa, vaan Juha Kivilehto palautti sinivalkoiset johtoon.

– Kaksi erikoistilannemaalia, mutta muuten ehjä peli meiltä. En ole vielä katsonut, mistä ne (maalit) tulivat. Vähän turhan paljon kääntöjä, mutta teimme riittävästi maaleja, päävalmentaja Nykky ruoti.

Toisen 20-minuuttisen edetessä tasoero kävi selväksi. Justus Kainulainen kuritti kahdella täysosumalla ja ratkaisi pelin. Lastikka viimeisteli työtä erän loppuminuuteilla, joten hänellä ja Sami Johanssonilla oli varaa epäonnistua rangaistuslaukauksissa. Päätöserässä Johansson niittasi loppulukemat.

Ruotsi murskasi avauksessaan Latvian 11–1, hävisi lauantaina Suomelle 3–7 ja päättää alkulohkon maanantaina Tanska-ottelulla. Juutit joutuivat perjantaina Suomen murjomaksi 7–0, mutta tasasivat lauantaina pisteet maalein 5–5 Latvian kanssa.

Lohkovoitto oli Suomen hyppysissä jo ennen päätöspeliä.

– Sarjatilanne runkosarjan osalta oli aika selkeä ennen peliä. Se oli pelaajilla takaraivossa, mutta yritimme mennä ryhdikkäästi ja onnistuimme siinä, Nykky tuumi.

Suomi pelaa puolivälieränsä keskiviikkona, mutta vastustaja on vielä avoinna.

– Maanantaina todennäköisesti palautellaan, mutta en mieti pidemmälle. Turha on kiirehtiä, kahden maalin Kainulainen ennakoi.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka