Helmarien EM-lohkovastustajat selviävät torstaina – Englanti, Ruotsi ja Espanja eivät mahdu Signeulin toivelistalle

Suomen naisten jalkapallomaajoukkueen päävalmentaja Anna Signeul saa torstai-illasta lähtien lisää pähkäiltävää syksyllä alkaneiden MM-karsintojen oheen, kun Manchesterissa arvotaan alkulohkot ensi kesän EM-lopputurnaukseen.

Turnauksen 16 joukkuetta on jaettu neljään arvontakoriin Euroopan jalkapalloliitto Uefan rankingin perusteella. Neljättä kertaa naisten EM-kisoihin edennyt Suomi on neljännessä korissa Islannin, Venäjän ja Pohjois-Irlannin kanssa.

Ykköskorissa ovat emäntämaa Englanti, hallitseva mestari Hollanti, Saksa sekä Ranska. Kakkoskorissakin riittää laatua Ruotsin, Espanjan, Norjan ja Italian muodossa, ja kolmannen arvontakorin muodostavat Tanska, Belgia, Sveitsi ja Itävalta.

– Ykköskorista Englanti olisi todella, todella vaikea arpa. Silloin joutuisi pelaamaan paitsi Englantia myös 30 000:ta katsojaa vastaan. Ehkäpä Hollanti sopisi meille pelityylillisesti parhaiten, Signeul pohti Palloliiton tiedotteessa.

Kakkoskorista Signeul ei toivo vastustajaksi Ruotsia, joka on samassa MM-karsintalohkossa Helmarien kanssa.

– Haluaisimme välttää myös Espanjan, joka on erittäin hyvä joukkue. Barcelona on tällä hetkellä niin hyvä seurajoukkue, että uskon Espanjan olevan mestaruuskandidaatti.

EM-turnauksen arvonta alkaa torstaina Suomen aikaa kello 19. Vuodella lykkääntynyt turnaus pelataan 6.–31. heinäkuuta 2022.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka