Soravuo palautti telinevoimistelijat MM-mitalikantaan 24 vuoden jälkeen: "Jo oli aikakin"

Soravuon mukaan pronssimitalin taustalla on vahva harjoituskausi, joka on tuonut voimisteluun varmuutta. VESA MOILANEN / LEHTIKUVA

Kaija Yliniemi / STT

Emil Soravuo nosti suomalaisen telinevoimistelun 24 vuoden tauon jälkeen MM-kisojen mitalitasolle, kun hän voimisteli permannon pronssimitaleille Japanissa. Espoon Telinetaiturien Soravuo voimisteli lauantaisessa finaalissa viimeisenä ja saalisti kansainvälisten kisojen ennätyspisteensä 14,700.

– En seurannut finaalissa muiden voimistelijoiden suorituksia, vaan istuskelin kanveesin lähellä lattialla ja mietin omia juttujani. Olin omassa maailmassani ennen suoritusta, Soravuo kertoi STT:lle puhelimitse Kitakyushusta.

Keskittyminen omaan tekemiseen toimi, ja Soravuo sai finaalissa volttisarjat kohdalleen.

Onnistumisen taustalla on vahva harjoituskausi aikana, jolloin koronaviruspandemia on tyhjentänyt kalenterin kilpailuista.

– Olen hionut sarjaani siihen pisteeseen, että voin joka kerta lähteä kilpailuun ilman pelkoa siitä, että tulisin maahan mahallani tai pepulleni. Voimistelussa on nyt varmuutta, Soravuo kertoi.

– Voin lähteä tekemään sarjaa rennosti ja nauttia voimistelusta. Ei niin, että olisi hirveä stressi ja tärinä, Soravuo korosti.

Tanskanen edellinen MM-mitalisti

Soravuon saavutuksen arvoa korostaa, että suomalaisten edellinen telinevoimistelun MM-mitali oli Jani Tanskasen rekkikulta vuodelta 1997.

– Oli jo aikakin, Soravuo kommentoi mitaliaan ja arvosti saavutuksen huomattavasti korkeammalle kuin kesällä 2019 Minskistä hellinneen Euroopan kisojen permantovoiton.

– Nyt on hyvä fiilis, Soravuo tuumi, mutta myönsi, että saavutus ei ehtinyt upota tajuntaan heti finaalin jälkeen.

EM-tasollakin suomalaisten mitalit ovat olleet viime vuosina harvassa. Tanskasen MM-kullan jälkeen Jari Mönkkönen voimisteli rekillä EM-hopeaa vuonna 1998, ja Tomi Tuuha voitti hypyn EM-kultaa vuonna 2010.

Ennätyspisteet oikeassa paikassa

Voimisteluliiton miesten telinevoimistelun lajipäällikkö Kasper Holopainen arvioi Japanista, että Soravuo voimisteli finaalissa omalla siistillä tasollaan.

– Uskomaton suoritus finaalin viimeisenä voimistelijana ja tällaiseen paikkaan. Ennätyspisteet osuivat hyvään paikkaan, Holopainen sanoi.

MM-permannolla kultaa voitti Italian Nicola Bartolini 14,800 pisteellä. Hopealle ylsi Japanin Kazuki Minami 14,766 pisteellä.

Soravuo oli kolmas suomalainen, joka voimisteli Japanin MM-kisoissa finaalitasolla. Perjantaina hänen seurakaverinsa Robert Kirmes oli miesten kuusiottelussa 18:s ja isoveli Oskar Kirmes 22:s. Kolmikkoa valmentaa Mati Kirmes.

– Olemme olleet pandemian aikana etuoikeutettuja, sillä olemme päässeet harjoittelemaan normaalisti koronasta huolimatta. Hyvin on mennyt, ja tulosta tuli, Soravuo kertoi.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka