Markkasen ensimmäinen harjoituspeli uuden joukkueen paidassa päättyi tappioon entistä kotiseuraa vastaan – Chicago vei Clevelandista voiton pistein 131–95

Lauri Markkanen teki harjoituspelissä yhteensä Cavaliersille 13 pistettä. Vastassa oli entinen kotiseura Bulls, kuvassa vastassa Nikola Vucevic. AFP / LEHTIKUVA

Arttu Mäkelä / STT

NBA-koripalloliigassa Lauri Markkanen on pelannut ensimmäisen harjoituspelinsä uuden joukkueensa Cleveland Cavaliersin riveissä. Suomalaispelaaja pääsi kohtaamaan entisen kotiseuransa Chicago Bullsin.

Kotijoukkue Bulls vei vieraissa olleesta Cavaliersista voiton pistein 131–95.

Suomalainen pelasi chicagolaisseuran paidassa NBA-uransa neljä ensimmäistä kautta. Hän lähti Cavaliersin riveihin kesällä.

Markkanen sai parketille pyrähdettyään ottelua seuranneelta pieneltä yleisöltä aplodit, vaikkei kuuluttaja tajunnut ilmoittaa suomalaisen saapuneen kentälle, kertoo Athletic-sivuston Bulls-toimittaja Darnell Mayberry Twitterissä .

Markkanen liittyi peliin, kun ensimmäistä neljännestä oli jäljellä reilut kahdeksan minuuttia. Hän oli pelin aikana parketilla yhteensä lähes 16 minuutin ajan.

Suomalainen teki ottelun aikana kaikkiaan 13 pistettä ja otti neljä levypalloa. Markkanen oli joukkueensa toiseksi eniten pisteitä tehnyt pelaaja. Kolmen pisteen heittoa Markkanen yritti kolmesti onnistuen kerran.

Cavaliers haluaakin suomalaiselta kolmen pisteen heittoja, vaikka Markkasesta on päävalmentajan mukaan toki muuhunkin kuin kaukoheittäjäksi. Cleveland oli viime kaudella yksi liigan huonoimmista kolmen pisteen heitoissa niin onnistumisissa kuin heittoprosentissakin.

– Se, että on kaukoheittouhkaa, avaa tilaa kaikille muille (joukkuetovereille), Cavaliersin päävalmentaja J.B. Bickerstaff muistutti kaukoheittovoiman muistakin eduista hiljattain uutissivusto Cleveland.comille .

Chicagon tähti tykitti 25 koria 24 minuuttiin

Harjoitusottelun kovin pistemies oli Bullsin tähtipelaaja Zach LaVine 25 pisteellä. LaVine upotti kuudesta kolmosyrityksestään neljä ja otti kolme levypalloa. Lisäksi hän teki kolme koriin johtanutta syöttöä. LaVine oli parketilla hiukan päälle 24 minuuttia.

Cavaliersin puolella kovimman pistesaldon kahmi Collin Sexton, joka teki 14 pisteellään vain yhtä pistettä paremman tuloksen kuin Markkanen.

Athleticin Cavaliers-toimittaja Kelsey Russo kuvaili Twitterissä harjoitusottelun olleen horjuva alku Clevelandin kokeillessa uutta lähestymistä hyökkäykseen.

Bulls-kohtaamisen jälkeen Cavaliers pelaa vielä neljä harjoituspeliä. Seuran kotikaupungissa Clevelandissa Markkanen nähdään pelitoimissa ensimmäisen kerran lauantain vastaisena yönä Suomen aikaa, kun joukkue isännöi Indiana Pacersia.

NBA-runkosarjan joukkue aloittaa vieraissa Memphis Grizzliesiä vastaan 21. lokakuuta varhain aamulla Suomen aikaa.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka