AC Oululla sysimusta viikonloppu, päävalmentaja lähti ja Haka haki pisteet

Matti Ahola / STT

Heinäkuun huippuhankintojen tuoma noste ei kannattele enää AC Oulua miesten jalkapalloliigassa. Sunnuntaina AC Oulu pelasi viidennen kerran perättäin voitotta, kun Haka vei 0–1-vierasvoiton huipputärkeässä säilymiskamppailussa.

Oululaisten päävalmentaja Jyrki Ahola jätti tehtävänsä lauantaina. Nyt joukkuetta valmentavat yhdessä Teemu Tavikainen ja Markus Heikkinen, joka toimii myös seuran urheilutoimenjohtajana.

– Kaikki tapahtui suhteellisen lyhyessä ajassa. Meillä oli yksi harjoitus ja yksi päivä aikaa valmistautua ja vähän jutella, ja se oli sitten siinä, ex-huippupelaaja Heikkinen kertoi.

AC Oulu oli tappioasemassa melko aseeton, mutta viimeisen kymmenen minuutin aikana paine Haka-maalilla kasvoi kovaksi. Sergei Eremenko kolisutteli ylärimaa kahdesti.

Hakan sankari oli toppari Luiyi de Lucas, joka hallitsi puolustuspäätä ja kävi puskemassa pelin ainoan maalin.

Runkosarjan ainoa jäljellä oleva peli on torstaina pelattava Haka–HIFK. Voitolla Haka nousisi IFK Mariehamnin ohi yhdeksänneksi, mikä takaisi alempaan jatkosarjaan kolme kotipeliä.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka