Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Hassanin hurja olympiaurakka päättyi 10 000 metrin voittoon

Hollannin Sifan Hassan hallitsi lauantaina Tokiossa naisten 10 000 metrin juoksufinaalia. Hän jätti voittoajallaan 29.55,32 toiseksi kirinyttä Bahrainin Kalkidan Gezahegneä 0,86 sekuntia.

Vauhtia juoksussa pitänyt Etiopian matkan maailmanennätysnainen Letesenbet Gidey hävisi voittajalle lähes kuusi ja puoli sekuntia.

Etiopialaissyntyinen Hassan voitti aiemmin Tokiossa 5 000 metrin olympiakultaa ja oli 1 500 metrillä kolmas. 28-vuotiaan Hassanin matkaskaala on häkellyttävän laaja, sillä viiden vuoden takaisissa Rion olympiakisoissa hän mittautti vauhtiaan myös 800 metrillä, mutta silloin kisat tyssäsivät alkueriin. 1 500 metrillä hän oli Riossa viides.

Dohan MM-kilpailuissa 2019 Hassan voitti 1 500 metriä ja 10 000 metriä.

Kesäkuussa 10 000 metrin maailmanennätyksen 29.01,03 juossut Gidey otti Tokion olympiafinaalissa johtopaikan noin 3 000 metristä lähtien ja yritti uuvuttaa muut kovalla vauhdinpidolla. Gidey uuvutti kuitenkin itsensä ja jäi kirissä kärkikaksikosta kauas. Hassan pyyhkäisi Gideyn ohi vaivatta loppukaarteessa ja kisan kakkonen Gezahegne teki eroa loppusuoralla.

Tokion kisarupeama on ollut Hassanille raastava, sillä kympin finaali oli hänelle olympialaisten kuudes startti. Varsinaisen urotyön hän teki viime maanantaina, kun selviytyi kaatumisestaan huolimatta jatkoon 1 500 metrin alkueristä. Samana iltana Hassan juoksi 5 000 metrin olympiakultaa.

Norjan Ingebrigtsen voitti miesten 1 500 metriä

Norjan 20-vuotias Jakob Ingebrigtsen pönkitti eurooppalaisjuoksijoiden itseluottamusta afrikkalaisten ylivaltaa vastaan Tokiossa, kun hän juoksi miesten 1 500 metrillä vakuuttavaan voittoon olympiaennätysajalla 3.28,32.

Ingebrigtsen karkasi loppukaarteesta etusuoralle tullessaan kilpailun ykkössuosikkina pidetyltä Timothy Cheruyiotilta ja jätti hopeaa juosseen kenialaisen 0,69 sekunnin päähän. Euroopan vahvaa panosta korosti loppusuoralla kolmanneksi noussut Britannian Josh Kerr, joka jäi hopeasijasta vain neljä sadasosasekuntia.

Vielä kaksi vuotta sitten Dohan MM-kisoissa Kenian Cheruiyot isännöi 1 500 metrin finaalia. Siellä Ingebrigtsen urakoi 1 500 metrillä neljännen ja 5 000 metrillä viidennen sijan, mutta Tokiossa hän päätti keskittyä aikataulusyistä vain eurooppalaiselle mailille.

Ingebrigtsen on tonnivitosella kaikkien aikojen toiseksi nuorin olympiavoittaja Kenian Abel Kipropin jälkeen. Tämä oli 19-vuotias voittaessaan olympiakultaa Pekingissä 2008.

Juoksijaperheen kasvatti Ingebrigtsen ei ole itsekään epäillyt kilpailukykyään, mutta myönsi jännittäneensä, kun Tokion olympiakisat lähestyivät.

– Syömisen kanssa on ollut kamppailemista, koska olen odottanut tätä kilpailua niin kauan. Olen haaveillut tästä koko elämäni, Ingebrigtsen sanoi.

Kun Tokion olympialaiset siirtyivät koronapandemian takia vuodella, hän on kasvanut juoksijana entisestään.

Norja on esiintynyt Tokion olympiayleisurheilussa edukseen, kun Karsten Warholm juoksi miesten 400 metrin aitafinaalissa olympiakultaa ja uskomattoman maailmanennätyksen 45,94.