Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Japania lähestyvä myrsky voi tietää tuulista ja sateista olympiasäätä

Japania lähestyvä trooppinen myrsky Nepartak voi lähipäivänä tuoda kovaa tuulta ja sadetta Tokion olympialaisten ylle.

Näillä näkymin myrskyn keskus on Japanin ilmatieteen laitoksen mukaan saavuttamassa maan rannikon tiistaina iltapäivällä paikallista aikaa, kertoo päivystävä meteorologi Juha Tuomola Ilmatieteen laitokselta. Myrsky näyttää olevan matkalla kohti Japanin keskiosia, mutta sen kulkureitti on vielä epävarma.

Myrskyn edellä Tokion alueelle voi odottaa tuulisempaa ja sateisempaa säätä, vaikka myrskyn keskus osuisikin selvästi pohjoisempaan.

Jo sunnuntaista lähtien tuulenpuuskien voimakkuus voi olla yli 20 metriä sekunnissa. Sadetta voi tulla sunnuntaista alkaen lähipäivien aikana 100–200 milliä.

– Jos keskus menee lähempää Tokiota, voi olla dramaattisempiakin vaikutuksia, Tuomola sanoo.

Myrskyt eivät ole Japanissa poikkeuksellisia, eikä maan sademääriä kannata Tuomolan mukaan arvioida suomalaisilla mittareilla.

– Varmaankin heillä skaala siitä, mitkä ovat runsaita tai reippaita sateita, on erilainen kuin meillä suomalaisilla.

Tällä hetkellä myrskyn tuulen voimakkuus on arviolta maksimissaan 18 metriä sekunnissa ja puuskissa 25 metriä sekunnissa. Myrskyn keskuksen saavuttaessa rannikon tuulen nopeus voisi olla jo 23 metriä sekunnissa ja puuskissa 35 metriä sekunnissa.

Maan pinnanmuodot kuitenkin vaikuttavat siihen, millainen tuulennopeus lopulta paikallisesti on, Tuomola huomauttaa.