Krista Tervo paransi moukarinheiton ennätystään 80 sentilla ja voitti Kaustisen moukarikarnevaalin naisten kilpailun lauantaina tuloksella 72,92. Tervon tulos rikkoi myös ensi kesän MM-kisarajan.
– On tuntunut jo pidempään siltä, että sieltä on hyvä heitto tulossa. Nyt se sitten alkoi tulla, Tervo kertoi Urheiluliiton tiedotteessa.
Tervo heitti karnevaaleissa varmasti. Voittoheiton lisäksi moukari lensi lukemiin 71,97, 71,65, 71,64 ja 70,83.
– Nyt tuli teknisesti hyviä heittoja, ja sain niihin hyvin tehoja mukaan. Aika lailla kaikki tärkeimmät asiat onnistuivat, Karhulan Katajaisia edustava Tervo arvioi.
Tervon, 23, aiempi ennätys oli 72,12 viime vuodelta. Kuluvan kesän paras oli tähän asti 71,81.
– Kun se pisin heitto lähti käsistä, oli sellainen tunne, että nyt voisi pitkästä aikaa mennä yli 72 metrin, Tervo sanoi.
Tervo varmisti valintakelpoisuuden Tokion olympiakisoihin rankingsijoituksella, mutta Kaustisen heitolla hän rikkoi ensi vuonna Yhdysvaltain Eugenessa pidettävien MM-kilpailujen tulosrajan 72,50. Sen on rikkonut myös Silja Kosonen.
– Tästä on hyvä mennä treenitauolle. Sen aikana pyritään nostamaan taso tästä vielä vähän korkeammalle. Tekniikassa on vielä hienosäädettävää, Tervo totesi.
Kososen ajatukset jo EM-Tallinnassa
Maanantaina Vaasassa juniorien maailmanennätyksen 73,44 heittänyt Silja Kosonen oli Kaustisella toinen tuloksella 69,24. Kosonen tähyää jo puolentoista viikon päästä Tallinnassa alkaviin alle 20-vuotiaiden EM-kilpailuihin.
– Olen tyytyväinen ja ylpeä, että sain heitettyä ensimmäisellä 67 metriä ja viimeisellä tuon 69,24. Yleensä minulla on superheiton jälkeen tulos pudonnut 10 metrillä seuraavaan kilpailuun, Kosonen sanoi.
Someron Esaa edustavan Kososen mukaan paahtava helle söi tehoja eikä kisassa ollut suurta panosta.
– Tänne tultiin pitämään hauskaa. Harjoitusheitot menivät ok, samoin kilpailun ensimmäinen heitto, mutta sen jälkeen jalat olivat jo aika vetelät, Kosonen sanoi.
Noormarkun Nopsan Kati Ojaloo oli kolmas tuloksella 66,89.
Liipola löysi kesän parhaan moukarivireensä
Valmentaja Lassi Korhosen tarkka silmä auttoi moukarinheittäjä Henri Liipolan uusille metriluvuille. Liipola voitti Kaustisen moukarikarnevaalin miesten kilpailun kesän parhaalla tuloksellaan 74,68, kun tekniikka loksahti alkukesää paremmaksi.
– Valmentaja Lassi Korhonen, joka ei ole aiemmin katsellut näitä minun heittojani, antoi vinkin. Mitäs jos toisit alussa tuota työntävää jalkaa eteenpäin, niin pääsisit paremmin tuen päälle, Liipola kertasi Urheiluliiton tiedotteessa.
Liipolan mukaan heittäminen tuntui lauantaina siltä, miltä sen kuuluukin tuntua.
– Se ei ollut sellaista ylämäkeen heittämistä niin kuin tähän asti. Nyt tarvitaan vain hieman lisää vauhtia, ja sitten lentää kauas, Liipola kertoi ja kaipasi loppukesään malttia.
Hän ylitti Kaustisen kisan jokaisella heitollaan kauden aiemman parhaansa 72,82. Someron Esaa edustavan Liipolan ennätys on 75,46 kolmen vuoden takaa.
Noormarkun Nopsan Tuomas Seppänen ja Sjundeå IF:n Roope Auvinen olivat Kaustisen kilpailussa toinen ja kolmas tuloksin 71,57 ja 69,42.
Irintsejev nappasi 17-vuotiaiden SE:n olympiakävelijä Partaselta
Espoon Tapioiden Sajan Irintsejev paransi lauantaina 17-vuotiaiden poikien 10 000 metrin kävelyn Suomen ennätystä Jämsän kestävyyskarnevaaleilla. Ikäluokan uusi SE on 43.43,11.
Tokion olympialaisiin matkaavan Aku Partasen 13 vuotta vanha entinen SE oli 43.53,09.
Irintsejev sijoittui Jämsän kilpailussa toiseksi Tokion olympiakisojen 50 kilometrin kävelyyn valitun Aleksi Ojalan jälkeen. Vauhtiharjoituksen tehnyt Ojala sai kisoissa tuntumaa olympialaisten oloihin, sillä lämpötila Paunun urheilukentällä oli 27,5 astetta. Olympialaisissa kävelyt kisataan Tokiota pohjoisempana Sapporossa, jotta helle ei olisi sietämätön.
Ojala voitti kisan kotimaisella kärkiajalla 42.45,13, mutta hänen ennätyksensä on miltei kolme minuuttia tätä parempi.
Lappeenrannan Urheilu-Miesten Tiia Kuikka voitti naisten 5 000 metrin kävelyn ennätyksellään 22.54,58. Edellisen ennätyksensä 22.55,64 hän käveli viime vuoden Ruotsi-ottelussa.
Kuikka jätti seuratoverinsa Elisa Neuvosen ja Lapuan Virkiän Heta Veikkolan noin 160 metrin päähän. Neuvosen aika oli 23.40,19, ja 18-vuotias Veikkola käveli ennätyksensä 23.41,32.
Pullola paransi kakkoslajinsa ennätystä
Vaasan Vasamaa edustava Emma Pullola vaihtoi kantapäävamman takia hetkeksi kolmiloikasta pituushyppyyn. Lauantaina hän ponnisti kakkoslajissaan ennätyksensä 626, mikä toi voiton Lempäälän hyppykarnevaaleissa.
– Se oli ensimmäinen pituushyppykisa kolmeen vuoteen, joten kilpailun alussa oli hypyssä vähän hakemista, Pullola sanoi Urheiluliiton tiedotteessa.
Pullola kuvasi ennätyshyppyään "ihan hyväksi perushypyksi", joten vielä on parantamisen varaa.
– Hyppään vielä viikonvaihteessa pituutta, sitten ruvetaan katselemaan paluuta kolmiloikkaan, Pullola ennakoi.
Savonlinnan Riennon 19-vuotias Neea Käyhkö oli naisten pituuskisan toinen ennätyksellään 624. Hänen entinen ennätyksensä oli sama kuin Pullolan, 608.
Turun Weikkojen Taika Koilahti oli kolmas tuloksella 619. Kotimaan tämän kauden tilastoissa Pullola nousi 653 hypänneen Maria Huntingtonin jälkeen toiseksi, Käyhkö kolmanneksi ja Koilahti neljänneksi.
Lempäälän Kisan Matias Mustonen voitti kotikentällään miesten korkeushypyn ennätyksellään 217. Kauden kärkituloksen haltija, Tampereen Pyrinnön Daniel Kosonen ylitti vain 206 ja jäi neljänneksi. Kosonen on ylittänyt tällä kaudella 220.
Paavola ylitti ennätyksensä 570, ensi kertaa kisassa käytetty vauhtijuoksu toimi
Alajärven Ankkurien Mikko Paavola paransi ennätystään kuudella sentillä ja ylitti 570:n korkeudella olevan riman Someron seiväskarnevaaleilla. Voittotulos ylittyi ensimmäisellä yrityksellä ja nosti Paavolan Suomen kaikkien aikojen tilastossa jaetulle seitsemännelle sijalle.
– Sitä on odotettu, ja nyt se osui hienoon paikkaan, Paavola totesi 570:n ylityksestä Urheiluliiton tiedotteessa
Paavola muutti Somerolla vauhtijuoksuaan, ja se tuntui toimivan, vaikka kisan alku oli vaisu. Paavola ylitti Somerolla 540 toisellaan ja 555 vasta kolmannella yrityksellä.
– Kilpailin nyt 18 askelen vauhdilla ensimmäistä kertaa, Paavola kertoi ja valotti, että kilpaili ensimmäistä kertaa isommalla seipäällä kuin aiemmin.
– Olen laittanut tuon seipään kuoppaan kahdesti, kun olen kokeillut sitä Vaasan kentällä. Mutta tämä oli ensimmäinen kunnon hyppy sillä, Paavola sanoi.
Paavola nostatti riman vielä 580:een, mutta kilpailun alun pudotusten ja hellekelin kuluttamana voimia ei enää riittänyt kunnon yrityksiin.
Paavolaa valmentavan Mikael Westön mukaan ennätyksen nostaminen 570:n tasolle on ollut mahdollista jo tovin.
– Paavolan hyppääminen näytti hyvältä jo hallikaudella, mutta silloin oli jalkavaivaa, ja hän pystyi hyppäämään vain kolme kilpailua, Westö kertoi.
Somerolla naisten kilpailun voitti Esbo IF:n Saga Andersson, joka ylitti 420.
Mäkitörmä työnsi kauden kärkituloksen
Senja Mäkitörmä työnsi kauden kotimaisen kärkituloksen 16,82 ja voitti naisten kuulakilpailun Lohjan kuula- ja kiekkokarnevaalissa. Voittotulos syntyi viidennellä kierroksella.
– Hyvä, että tuli kauden paras, vaikkakin vain parilla sentillä, Mäkitörmä tuumasi Urheiluliiton tiedotteessa ja myönsi tavoitelleensa 17 metrin kuulakaarta. Hänen ennätyksensä on 17,30.
Hänen kauden päätavoitteensa on elokuun lopussa Tampereella kisattavissa Kalevan kisoissa. Varpaisjärven Vireen Mäkitörmä on voittanut SM-kultaa kolmesti peräkkäin.
Miesten kuulantyönnössä nähtiin Arttujen välinen voittotaistelu. Lielahden Kipinän Arttu Korkeasalo voitti kauden parhaalla tuloksellaan 18,64 ja Kankaanpään Seudun Leiskun Arttu Kangas jäi kakkoseksi tuloksella 18,51.
Korkeasalo jäi ennätyksestään vain 29 senttiä. Hän työntää ensi viikolla Tallinnassa 22-vuotiaiden EM-kilpailuissa.
– Tavoitteeni on päästä kahdeksan parhaan joukkoon. Tämänpäiväinen oli hyvää valmistautumista. Kunto ja tekniikka alkavat loksahtaa kohdilleen, Korkeasalo iloitsi.
Helena Leveelahti voitti naisten kiekonheiton kauden toiseksi parhaalla tuloksellaan 55,01. Kilpailu heitettiin hyvään vastatuuleen.