Leijonat yrittää tyrehdyttää Kanadan vastaiskuvoiman – kiekko pitää saada vastustajan päätyyn, syöttölinjat oman maalin edustalla tukittava, Kanada käyttää "syöttölautaa" vastustajan maalin takana

Illan pelissä selviää, miten Suomi pystyy toteuttamaan kiekonhallintaan perustuvaa pelisuunnitelmaa. JUSSI NUKARI / LEHTIKUVA

Pasi Rein / STT

Suomi pyrkii Riian MM-loppuottelussa aktiivisempaan pelitapaan kuin välierässä Saksaa vastaan. Leijonat aikovat pitää kiekkoa hallussaan mahdollisimman sitkeästi, etteivät kanadalaiset pääsisi rellestämään illan pelissä vastaiskukyvyllään ja luisteluvoimallaan.

Apuvalmentaja Mikko Mannerin mielestä finaalijoukkueet on karkaistu turnauksessa samaan kovuusasteeseen.

– Kumpikaan joukkue ei leiki pelillä. Molemmat ovat kurinalaisia ja yrittävät hiillostaa toisiaan, mutta aika harvoin kanadalainen pelaaja provosoituu kovassa paikassa, Manner arvioi ennakkonäkymiä Suomen ja Kanadan finaalipeliin.

– Kanadalaiset ovat nyt tottuneet toisiinsa ja isoon kaukaloon, ja he ovat voittaneet vaikeuksia. Kurinalaisuudesta kertoo, että Kanada on ottanut vain kaksi jäähyä kolmessa viime ottelussaan.

Jukka Jalosen valmennusryhmä ja Leijona-kiekkoilijat tietävät, miten Kanada kaatuu. Illan pelissä selviää, miten Suomi pystyy toteuttamaan kiekonhallintaan perustuvaa pelisuunnitelmaa.

– Kanadan vahvuudet ovat vauhdissa. Se on hyvin liikkuva joukkue, joka pelaa vahvasti suorista hyökkäyksistä. Joukkue painaa kiekkoa ja kiekottomia pelaajia hyvin maalille, Manner jatkoi Kanadan vahvuuksista.

– Hyökkäysalueen hyökkäyspelissä Kanadalla on maalin takana "syöttölauta", jonka kautta kiekkoa laitetaan pelin ytimeen eli maalinedustalle.

Kiekossa pitää roikkua sitkeästi

Leijonat on Mannerin sanoin "tiivis ja periksiantamaton" nippu.

– Joukkueet laittavat illan pelissä pakettinsa kentälle, ja meillä se on kaksivaiheista tiivistä puolustamista ja hyökkäämistä. Yritämme nyt pysyä paremmin kiekossa, jotta pystyisimme pelaamaan vastustajan puolustusalueella pitempiä hyökkäyksiä ja ottamaan sitä kautta vastustajalta vastaiskuluisteluvoimaa pois, Manner vahvisti.

– Omassa päässä avainasioita ovat ytimen suojelu ja syöttölinjojen peittäminen maalin edessä. Keskialueella pyritään pelaamaan tiiviisti, jotta pelaajat olisivat lähellä toisiaan, kun kiekko lentää meidän päähän.

Joukkue oli iltapäivällä lepäämässä aamupäivän erikoistilannepalavereiden ja verryttelyn jäljiltä. Päävalmentaja pitää joukkueelle kaksi ja puoli tuntia ennen peliä ottelupalaverin, jonka jälkeen joukkue lähtee hallille.

Suomen ja Kanadan MM-loppuottelu alkaa Riiassa kello 20.15 Suomen aikaa.

Kentällisiin ei muutoksia eilisillasta

Suomen kentällisiin ei eilisillan voitetusta Saksa-välieräpelistä tule muutoksia:

Maalivahti: 45 Jussi Olkinuora. 29 Varalla Harri Säteri.

1. kenttä: 6 Tony Sund–50 Miika Koivisto; 80 Saku Mäenalanen–24 Hannes Björninen–12 Marko Anttila.

2. kenttä: 3 Olli Määttä–7 Oliwer Kaski; 22 Arttu Ruotsalainen–15 Anton Lundell–20 Niko Ojamäki.

3. kenttä: 55 Atte Ohtamaa–2 Ville Pokka; 21 Jere Innala–27 Petri Kontiola–81 Iiro Pakarinen.

4. kenttä: 40 Petteri Lindbohm–39 Kim Nousiainen; 38 Teemu Turunen–13 Mikael Ruohomaa–76 Jere Sallinen.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka