Suomi pelaa tänään jääkiekon MM-kisojen avausottelunsa Yhdysvaltoja vastaan. Ottelu alkaa Riiassa kello 16.15.
Suomi voitti maailmanmestaruuden 2019 pelatuissa edellisissä MM-kisoissa. Viime vuonna kisat peruuntuivat koronapandemian takia.
Suomi pelaa B-alkulohkossa. Lohkon tämän päivän muut ottelut ovat Norja–Saksa ja Latvia–Kazakstan.
Leijonien maalilla tämän päivän avausottelussa torjuu Jussi Olkinuora, kertoi maajoukkueen apuvalmentaja Mikko Manner joukkueen aamuharjoitusten jälkeen etämediatapaamisessa.
Suomi lähtee kisoihin tasaisella maalivahtikolmikoll. Aiemminkin MM-kisoissa torjuneet Harri Säteri ja Olkinuora ovat pelanneet erinomaiset kaudet KHL:ssä, ja ensi kaudeksi Jokereihin siirtyvä Janne Juvonen on mukana ensimmäisissä miesten MM-kisoissaan.
Olkinuora kuului kaksi vuotta sitten MM-kultaa voittaneeseen joukkueeseen, jossa ykköstorjuja oli Kevin Lankinen. Säteri on aiemmin pelannut MM-kisoissa 2017 ja 2018.
– Hyvä tilanne, kolme tasaista veskaria. Kaikille tarttuu. Kun käsky käy, tehdään hommia, Säteri kommentoi kilpailutilannetta eilen.
– Jokainen haluaa pelata mahdollisimman paljon, mutta ei täällä itseä varten olla, vaan joukkuetta varten, Säteri jatkoi.
Avausvastustaja Yhdysvallat on liikkeellä suhteellisen nuorella ja MM-tasolla kokemattomalla joukkueella. Yhdysvaltain riveissä on kuitenkin 19 NHL-pelaajaa.
– Kyllä siinä tietysti on kutinaa. On pitkään odotettu ja treenattu. Kun ensi minuutit ovat menneet, siinä rauhoittuu ja sitten se alkaa mennä omalla painollaan. On se jännittävää ennen ensimmäistä peliä, Säteri kuvaili avauspelin odotusta.
Säteri kuvaili Riga Arenan kaukaloa "hemmetin isoksi".
– Taitaa olla se isoin mahdollinen, 30 metriä leveä. Ei niitä taida olla KHL:ssä enää monta.
"Todella luottavainen fiilis tästä joukkueesta"
Apuvalmentaja Manner kertoi näkevänsä Suomen joukkueessa yhtäläisyyksiä kaksi vuotta sitten maailmanmestaruuden voittaneeseen kokoonpanoon.
– Meillä on erittäin yhtenäinen joukkue, joka kasvaa yhteen. Kaikki eväät on olemassa kuten kaksi vuotta sittenkin. Kyllä mulla on todella luottavainen fiilis tästä joukkueesta, Manner sanoi.
– Tuntuu että päivät ovat menneet nopeasti ja päivärytmi on hyvä. (Päävalmentaja) Jukka Jalonen jakoi koutsit ryhmiin ja joukkueen jokaisen jäsenen kanssa keskusteltiin. Jokainen on tällä kaudella jo tottunut kuplasysteemiin, ja tuntuu kuin olisi just tultu tänne. En usko että latauksen kanssa on ongelmia, Manner kertoi Suomen valmistautumisesta avausotteluun.
Yhdysvallat ei ole valmistautumisensa aikana pelannut vielä yhtään ottelua.
– Me olemme keskittyneet omaan tekemiseen. Neljä harjoitusta on pidetty täällä, hiottu viisikkopeliä ja erikoistilanteita. USA pelaa aina samantyylistä kiekkoa, niitä Jukka korostaa varmasti tänään ottelupäivän palaverissa, Manner ennakoi.
– USA on erittäin nopea joukkue. He hyökkäävät oman alueen riistoista kohti maalia hanakasti. Meidän täytyy siksi miettiä, mihin kiekkoja sijoitetaan, kun ylitetään siniviiva. Emme voi laittaa toivotaan toivotaan -poikittaissyöttöjä, joista he voivat päästä riistoihin. USA:lle on hyvin ominaista hyökkäysalueella poikittaissyötöt takatolpille. Yritetään olla huolellisia, Manner jatkoi.
Eilen illalla tuli uutinen siitä, että Suomen huomisen vastustajan Kazakstanin joukkueesta oli löytynyt koronavirustartunta. Se oli kuitenkin peräisin jo MM-kisoja edeltäneeltä leiriltä.
– Nopeasti selvisi, että se oli vanha uutinen. Se tietysti rauhoitti mieltä, ja asia käsiteltiin nopeasti.