Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kesäkuussa järjestettävä S creatives Festival tarjoaa lähes 80 ohjelmanumeroa eri puolilla Savonlinnaa

10.–18. kesäkuuta järjestettävä tapahtuma näkyy myös Putikossa, Parikkalassa ja Kerimäen Raikuussa.

Vesi-ilmapallosota Satamapuistossa, klubi-ilta Riihisaaren museolaivojen vieressä, taidepiknik Nälkälinnanmäellä ja ohjelmaa kerrostalojen sisäpihoilla.

Muun muassa tällaisia elämyksiä tarjoaa Savonlinnassa ja lähikylillä 10.–18. kesäkuuta järjestettävä kaupunkitapahtuma S creatives. Festivaalin ideana on tarjota kävijöille mahdollisuus tarkastella Savonlinnaa uusin silmin.

S creativesin projektipäällikkö Veera Kolehmainen kertoo tiedotteessa, että Savonlinnan Kesänavauksen yhteydessä starttaava festivaali kestää kaikkiaan yhdeksän päivää ja valtaosaan ohjelmista on vapaa pääsy. Monipuolisessa festivaalikattauksessa on lähes 80 ohjelmanumeroa noin 30 tapahtumapaikassa.

Luvassa on edellä mainittujen lisäksi muun muassa eri kohteisiin rakentuvia ympäristötaideteoksia, intuitiivisia muotokuvia, arki-iltaisin esitettäviä lyhytelokuvia sekä avajaisklubi, joka kuljettaa katsojat varietee-näytösten ja mustavalkoelokuvien maailmaan.

Kaupunkikeskustan ohella luovan alan ammattilaiset järjestävät festivaalin aikana ohjelmaa myös Kerimäen Raikuussa, Punkaharjun Putikossa ja Parikkalan rautatien raunioilla.

Kolehmainen kertoo, että yleisölle on tarjolla myös useita näyttelyitä, työpajoja sekä luentoja, jotka herättävät ajattelemaan.

– Esimerkiksi arkkitehdiksi valmistunut kuvataiteilija Sura Kangaspeska saapuu S creatives Festivalille kertomaan luvattoman taiteen vaikutuksesta kaupunkiympäristöihin. Luento perustuu Kangaspeskan Tampereen Teknillisellä yliopistolla toteuttamaan julkaisuun, jossa hän tarkastelee taidetoteutusten muokkaamia urbaaneja ympäristöjä ja kaupunkitilan kokemista niiden kautta, Kolehmainen kertoo tiedotteessa.

Päätöspäivän Art & Design Markettiin saapuu 20 myyjää eri puolilta Suomea.

Festivaalin toteutukseen on saatu tukea opetus- ja kulttuuriministeriöltä sekä Savonlinnan kaupungilta. Kolehmaisen mukaan ohjelmia haettiin avoimella haulla joulu-tammikuussa.

– Saimme ilahduttavat 99 hakemusta tekijöiltä eri puolilta Suomea.

Festivaali on järjestetty kahtena aikaisempanakin vuonna, mutta huomattavasti pienimuotoisempana.

– Isosti olemme tätä koko ajan ajatelleet ja tavoitteenamme on tehdä tästä pysyvä tapahtuma Savonlinnaan. Festivaalituottajamme Kirsi Kemppinen on tehnyt ison työn festivaalin eteen, Kolehmainen kiittää.

S creatives Festivalilla on tänä vuonna lähes 20 yhteistyötahoa, jonka lisäksi useat ohjelmakumppanit ovat osaltaan mahdollistamassa toteutusta. Tapahtuma on tuonut yhteen muun muassa Osuuskauppa Suur-Savon ja kuvataiteilija Kaisu Häkkäsen, joiden yhteistyönä syntyy festivaalille oma nimikko-cocktail.

S creatives Festivalia on toteuttamassa luovien alojen yhdistys Pääkonttori ry:n jäsenistä koostettu taiteellinen työryhmä, tuottaja, assistentti ja toistakymmentä talkoolaista.

Omaleimainen kaupunkitapahtuma S creatives Festival Savonlinnassa 10.–18.6.2023. Lisätietoja ja koko ohjelma löytyy osoitteesta www.screativesfestival.fi.