Kaikki Kellaribiisi-alkuerät ovat maksuttomasti verkossa, koska haluamme, että mahdollisimman moni pääsee tutustumaan oman paikkakunnan musiikkiosaamiseen.
Itä-Savo pyysi Savonlinnan seutukunnan biisinikkareilta kappaleita Kellaribiisit-kisaan. Toimituksen esiraati on nyt karsinut pienen osan pois ja lukijat äänestävät lopulta 9 suosikkiaan vajaan kolmenkymmenen biisin joukosta.
Yleisöäänestyksen alkueriä on peräti kolme, joista tämä ensimmäinen on noin viikon esillä ja äänestettävänä.
Toimituksessa hämmästyttiin aidosti, miten paljon kelvollisia biisejä kilpailuun ilmoitettiin seutukunnalta. Ehdokasbiisejä tuli nelisenkymmentä, ja iso osa niistä oli niin hyviä, että katsoimme yleisön ansaitsevan ne alkuerissä kuulla.
Tämä ensimmäinen alkuerä on siis äänestettävänä noin viikon ja sitten julkaistaan seuraava kappaleiden kavalkadi.
Kolme jokaisessa alkuerässä eniten ääniä kerännyttä biisiä pääsee toukokuun finaaliin, jossa myös finaaliin yltäneet yhdeksän tekijää esitellään jutussa.
Musiikkilajeja oli laajasti esillä rapista iskelmään ja psychobillystä hevimetalliin.
Tässä ensimmäisen alkuerän biisit. Äänestää voi tässä alussa ja jutun lopussa löytävällä verkkolomakkeella.