Poliisin mukaan pieni joukko pilaa käytöksellään kaikkien kelkkailijoiden mainetta.
Poliisi valvoo moottorikelkkailijoita lähiaikoina Savonlinnan seudulla ja kaikkialla Itä-Suomessa.
Tiedotteen mukaan valvonnassa tullaan erityisesti kiinnittämään huomiota kuljettajan ja kelkan kuntoon sekä tarkastamaan ajokortti ja kelkan rekisteröintitiedot.
– Lisäksi tullaan painottamaan nopeusvalvontaa jäällä sekä kelkkaurilla. Pienestäkään nopeusylityksestä maastossa tai jääalueella ei anneta liikennevirhemaksuja, vaan seurauksena tulee päiväsakkoja. Tiealueilla tapahtuvaan kelkkailuun puututaan kelkkapartioiden lisäksi myös autopartioinnin yhteydessä, Itä-Suomen poliisin tiedotteessa kerrotaan.
Isolla vaivalla luodun kelkkailuverkoston merkitys ja pienen joukon välinpitämätön kelkkailu nostetaan tiedotteessa esiin. Poliisi on talven aikana saanut paljon palautetta luvattomasta ajamisesta.
– On valitettavasti havaittu useita kelkkailijoita, jotka eivät välitä tai piittaa säännöistä tai maastoliikennelaista. Moottorikelkkakerhot ovat myös saaneet lukuisia yhteydenottoja maanomistajilta väärinkäytöksiin liittyen, poliisitiedotteessa kerrotaan.
Itä-Suomen poliisista arvioidaan, että välinpitämättömällä ajelulla on suuri vaikutus, kun kerhot ja kaupungit sekä kunnat neuvottelevat kelkkaurien sopimuksia maanomistajien kanssa.
– Kaikki edellä mainittu vaikuttaa negatiivisesti sopimusneuvotteluihin. Toki suurin osa lajin harrastajista noudattaa sääntöjä, ohjeita ja lakeja. Pieni joukko pilaa käytöksellään kaikkien kelkkailijoiden mainetta, tiedotteessa todetaan.
Poliisin mukaan vain harvoin onnettomuudet johtuvat jostain muusta kuin kuljettajasta. Kun kuski pitää kelkkansa ja itsensä kunnossa, riski joutua onnettomuuteen on pienempi.
Tiedotteessa muistutetaan, että rattijuopumussäännökset koskevat myös moottorikelkkailijaa maastossa ajettaessa. Rattijuopumuksen raja on 0,5 promillea ja törkeän rattijuopumuksen raja 1,2 promillea.
– Ei ole väärin huolehtia siitä, että myöskään kaveri ei riko sääntöjä. Moottorikelkkailussa pienikin arviointikyvyn lasku voi johtaa tilanteeseen, josta selviäminen ei enää ole omissa käsissä, tiedotteessa sanotaan.
Poliisin mukaan erityisen tarkkana tulisi olla myös siinä, että moottorikelkkaa ei luovuteta henkilölle, jolla ei ole ajo-oikeutta tai ajokykyä. Osaamattoman tai vajaakykyisen käsissä moottorikelkka on vaarallinen – ei ainoastaan kuljettajalle, vaan myös muille.
Poliisitiedotteessa kerrotaan, että vuosittain Suomessa kuolee 10–20 moottorikelkkailijaa ja loukkaantuu 400–500. Tyypillisin kelkkaonnettomuus tapahtuu jäällä, ja suurin syy kuolemaan on hukkuminen.
Tiedotteen mukaan suurin osa kuolleista on alkoholin vaikutuksen alaisena. Itä-Suomessa menehtyi viime vuonna kolme kelkkailijaa, ja loukkaantumiseen johtaneita onnettomuuksia oli useita.