Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Viisikymppinen nainen Savonlinnasta varoittaa, että norovirusta on nyt liikkeellä – "36 tunnin oksentelu vei minut todella heikkoon kuntoon"

Terveyskirjaston ohjeissa todetaan, että tyypillisten noro-oireiden vuoksi ei tarvitse lääkäriin hakeutua, mutta joskus siihen synty tarve.

Etelä-Savon hyvinvointialueen tartuntataudeista vastaava lääkäri Hans Gärdström kertoi viime viikolla koronatilanteen rauhoittuneen Savonlinnan seudulla, mutta noroviruksen jylläävän laajasti.

– Norovirusta on liikkeellä niin lapsilla, aikuisilla kuin vanhemmallakin ikäluokalla, Gärdström kertoi.

Noroviruksen oireisiin kuuluvat oksennukset, ripuli, vatsakivut ja usein kuume.

Itä-Savoon otti keskiviikkona yhteyttä 50-vuotias savonlinnalaisnainen, joka halusi kertoa oman kokemuksensa norosta ja varoittaa tautia olevan nyt alueella liikkeellä.

Hän toivoi uutista asiasta, että etenkin ikäihmiset ja riskiryhmäläiset osaavat varoa tautia. Käsihygienia on taudin ehkäisyssä tärkeintä.

– Olen perusterve viisikymppinen nainen, mutta 36 tunnin oksentelu vei minut todella heikkoon kuntoon, hän kirjoittaa viestissään.

Nainen kirjoittaa miettineensä, pitääkö hänen lähteä sairaalaan nesteytykseen, kun mikään ei pysynyt sisällä puoleentoista vuorokauteen.

– Myös se, että tauti säilyttää tartuttavuutensa päiviä, vaikka olisi jo ohikin, olisi hyvä ihmisten tietää. Ajattelen muun muassa ikääntyneitä vanhempiani ja miten heitä voisin suojella tältä taudilta, nainen kirjoittaa.

Terveyskirjaston ohjeissa todetaan, että tyypillisten noro-oireiden vuoksi ei tarvitse lääkäriin hakeutua, mutta joskus siihen synty tarve, kun ripuli ja oksennukset jopa vuorokaudessa aiheuttavat voimakkaan nestehukan.

– Erityisesti hyvin iäkkäät potilaat sekä pienimmät lapset voivat joutua hakemaan apua elimistön kuivumiseen, etenkin jos oksentelu haittaa juomista, kerrotaan ohjeissa.

Elimistön kuivuminen näkyy voimakkaana uupumisena ja limakalvojen kuivuutena. Norovirusta vastaan ei ole rokotetta, eikä lapsille annettava rotavirusrokote suojaa norovirusripulilta.