Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Harry Harkimo (liik.) haluaa eroon työelämän kankeista käytännöistä – Harkimo kertoi Savonlinnassa, millaisen hallituksen hän haluaisi Suomelle

Puheenjohtaja Harry Harkimon mukaan Liike nyt -puolueen ohjelmassa on asioita, joista ei tingitä.

Liike nyt -puolueen puheenjohtaja ja toistaiseksi ainoa istuva kansanedustaja Harry Harkimo sanoo, että työelämä on muutettava nykyistä joustavammaksi.

– Suomessa on maailman kankeimmat työelämää koskevat lait ja käytännöt. Niitä pitää joustavoittaa niin, että työnantaja pystyy sopimaan ihmisten kanssa palkoista paikallisesti. Jos yrityksellä menee hyvin, nostetaan palkkaa, Harkimo sanoi vaalikampanjatilaisuudessa Savonlinnassa lauantaina.

– Ammattiyhdistysliikkeet sanovat, ettei sääntöjä voi löysentää, kun sitten maksetaan huonompaa palkkaa. Hölynpölyä. Yrittäjä haluaa pitää kiinni hyvästä työntekijästään, koska työntekijöistä on pula,

Liike siis tavoittelee paikallista sopimista sekä muutosta ay-liikkeen ylläpitämiin jäykkiin työmarkkinoihin. Ohjelmassa on myös ansiosidonnaisen työttömyysturvan porrastaminen.

Liikkeen yksi periaate on, että sillä ei ole ideologioita. Tavoitteista sovitaan Harkimon mukaan asiapohjalta yhdessä neuvotellen.

Hyvä esimerkki puolueen ohjelman muotoutumisesta on se, kun liikkeen savonlinnalainen eduskuntavaaliehdokas Panu Peitsaro sai yhdellä puhelinsoitolla puolueen tavoitteista poistettua apteekkien monopolin purkamisen, joka olisi tarkoittanut reseptivapaiden lääkkeiden myymistä ruokakaupassa. Nyt puolue vastustaa apteekkimonopolin purkamista.

Peitsaro on entinen kokoomuslainen, ja vielä tovin aikaa hän on kokoomuksen varakansanedustaja. Liikkeen ehdokaslistalla on myös SDP:n varakansanedustajaksi neljä vuotta sitten päätynyt Satu Taavitsainen.

Miten on, Harry Harkimo, jos joku teidän ehdokkaanne soittaisi ja pyytäisi, että poistetaan tavoitteista myös ay-liikkeeseen kohdistuva kritiikki, paikallisen sopimisen vaatimus ja ansiosidonnaisen leikkaaminen, poistettaisiinko?

– Ei poistettaisi, Harkimo sanoo.

Harkimo tahtoisi maahan vaalien jälkeen hallituksen, jossa olisivat Liike nyt -puolue, kokoomus, perussuomalaiset, kristillisdemokraatit ja RKP. Vasemmistopuolueiden ulos jättäminen ei hänen mukaansa johdu ideologiasta.

– Minä puhun Suomen uudistamisesta enkä kompromisseista. Jos vasemmistopuolueet ovat mukana, puhutaan taas, että kaikkien pitää saada jotain. Silloin ei mikään uudistu.

Harkimon mielestä Suomeen tarvitaan lisää työperäistä maahanmuuttoa. Hänen hahmottelemansa hallituskokoonpanon puolueista perussuomalaiset asettavat työperäiselle maahanmuuttajalle melko korkean palkkatasovaatimuksen, johon esimerkiksi hitsaajat ja lähihoitajat eivät yllä.

Miten tällainen maahanmuuttoa koskeva näkemysero on sovitettavissa yhteen?

– Joku antaa periksi. Me ei anneta, Harkimo sanoo.