Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Etelä-Savon pelastajat ja ensihoitajat suorittavat jälleen Cooper-testin täydessä työvarustuksessaan – Tempauksella kerätään rahaa Syöpäsäätiölle

Palomiehillä on lähes kolminkertainen riski sairastua eturauhassyöpään muihin suomalaismiehiin verrattuna.

Kyrönniemen urheilukentällä lauantaina 26. marraskuuta nähdään hikinen tempaus, kun Etelä-Savon pelastajat ja ensihoitajat suorittavat hieman erilaisen Cooperin testin. Pelastajilla on yllään täysi savusukellusvarustus, ja ensihoitajat juoksevat kaksitoistaminuuttisen joko joukkueena nukkea kantaen tai yksin ensihoitoreppu selässä. Tempaus järjestettiin myös viime vuonna.

Juoksutempaus järjestetään nyt osana Päivä paloasemalla -tapahtumaa, jota vietetään 26.11. monilla Etelä-Savon paloasemilla. Päivä Paloasemalla -tapahtumassa esitellään palokuntien toimintaa sekä paloautoja ja -kalustoa.

Hyväntekeväisyystempauksen tarkoituksena on kerätä rahaa Syöpäsäätiölle.

Syöpään sairastuu Suomessa vuosittain noin 30 000 ihmistä. Etelä-Savon pelastuslaitoksen lähettämän lehdistötiedotteen mukaan palomiehillä on lähes kolminkertainen riski sairastua eturauhassyöpään muihin suomalaismiehiin verrattuna. Kansainvälinen syöväntutkimusjärjestö IARC (International Agency for Research on Cancer) on arvioinut palomiesten työn virallisesti syöpävaaralliseksi.

Suomalaisin lahjoitusvaroin toimiva Syöpäsäätiö tukee syöpään sairastuneita ja heidän läheisiään sekä rahoittaa syöpätutkimusta.

Pelastuslaitoksen väki kutsuu kansalaisia tukemaan keräyksiä lahjoituksin. Lahjoituksen Syöpäsäätiölle voi tehdä tämän linkin kautta.

Hyväntekeväisyysjuoksutempaus Kyrönniemen urheilukentällä la 26.11. klo 13–14 (startti klo 13.30).