Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Savonlinnan seurakunta ja kriisikeskus tarjoavat apua Mertalan onnettomuuden vuoksi – Avuntarve voi tulla esiin myöhemminkin

Kriisikeskuksesta muistutetaan, että aina avun tarve ei ilmene heti, vaan voi tulla ilmi myöhemminkin.

Savonlinnan seurakunta järjestää torstaina 3. marraskuuta suruhartauden Mertalassa tiistai-iltana tapahtuneen liikenneonnettomuuden vuoksi, seurakunta tiedottaa. Onnettomuudessa kuoli kaksi ja loukkaantui kolme ihmistä.

Hartaus pidetään Talvisalon kappelissa klo 18 alkaen. Sitä voi seurata myös seurakunnan Facebook-sivujen kautta.

Hartaudessa puhuu kasvatuksen työalan kappalainen Antti Rahikainen ja paikalla on myös muita seurakunnan työntekijöitä henkilökohtaisia keskusteluja varten.

– Seurakunnan työntekijät ovat kaikkien niiden tukena, joita tämä onnettomuus on koskettanut ja järkyttänyt. Olemme Savonlinnan seudulla viime kuukausina ja viime viikkoina menettäneet useita rakkaita nuoria. Tässä tilaisuudessa haluamme tiistaina tapahtuneen onnettomuuden uhrien lisäksi muistaa myös heitä ja rukoilla kaikkien seutumme lasten ja nuorten hyvinvoinnin ja pärjäämisen puolesta. Huoli heistä on suuri, sanoo Rahikainen tiedotteessa.

Seurakunnan työntekijöihin voi olla yhteydessä myös puhelimitse, ja Kirkon Keskusteluavun palveleva puhelin on avoinna joka päivä klo 18–24 numerossa 0400 221180.

Myös Savonlinnan Kriisikeskus tarjoaa apua Mertalan liikenneonnettomuuden koskettamille päivystysnumerossa 0440 273 700.

Toiminnanjohtaja Sari Kyttä sanoo, että tällaisessa tilanteessa läheiset ovat tärkeitä, mutta jos tuntuu, että se ei riitä, on hyvä saada keskusteluapua ammattilaiselta.

Kyttä muistuttaa, että aina avun tarve ei ilmene heti vaan voi tulla ilmi myöhemminkin.