Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Santeri Seppälä: Etelä-Savoon koko maan tiivein hallintorakenne – Johtajien määrä vähenee nykyisestä

Johtajien määrä sote- ja pelastuspalveluissa tippuu noin kolmannekseen.

Etelä-Savon hyvinvointialueen hallintorakenteesta on hyvinvointialuejohtaja Santeri Seppälän mukaan tulossa koko maan tiivein. Hyvinvointialueen aluehallitus päätti keskiviikkona organisaatioon toimialojen alle perustettavista palvelualueista. Samalla päätettiin perustaa tarvittavat johtajien ja päälliköiden virat palvelualueiden vetäjiksi.

Santeri Seppälä korostaa tiedotteessa, että esimerkiksi johtajien määrä sote- ja pelastuspalveluissa tulee putoamaan nykyisestä tasosta noin yhteen kolmasosaan. Tällä hetkellä Essotessa, Sosterissa ja muissa luovuttavissa organisaatioissa on yhteensä noin 60 johtajan tittelillä olevaa viranhaltijaa.

Hyvinvointialueelle on nyt päätetyssä organisaatiorakenteessa tulossa vain noin 20 johtajaa. Seppälän mukaan Etelä-Savoon tulee kaikista tiivein johto- ja hallintorakenne koko Suomessa.

– Tarkoituksena on suunnata mahdollisimman paljon resursseja asukkaiden palveluun ja hoitoon.

Seppälän mukaan on silti selvää, että riittävästi johtajia ja päälliköitä tarvitaan, jotta organisaatiolle saadaan toimiva rakenne.

– Painopistettä ollaan siirtämässä lähijohtamiseen. Esimerkiksi yhdellä esihenkilöllä ei voi olla tolkuttoman suurta alaisten määrää. Jatkossa perustetaan vielä muun muassa hoitohenkilöstön professiojohtamiseen liittyvä tehtävä ja muutenkin korjausliikkeitä on tehtävä, mikäli jokin osa-alue ei nyt suunnitellulla rakenteella pärjää, Seppälä toteaa.

Etelä-Savon hyvinvointialue tulee 1.1.2023 alkaen työllistämään lähes 8 000 henkilöä. Se on Etelä-Savon suurin työnantaja.

Aluehallituksen päätöksellä perustettuja palvelualueita ovat muun muassa lapsiperhepalvelujen, asumispalvelujen ja sairaalapalvelujen palvelualueet. Yhteensä viidellä toimialalla on 25 eri palvelualuetta.