Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Quartet Ajaton valtaa Kulttuurikellarin lavan – Yhtye soittaa omia versioitaan eri aikakausien musiikista

Kvartetti on ollut koossa seitsemän vuotta ja konsertoinut Suomen lisäksi Englannissa, Ruotsissa, Virossa ja Venäjällä.

Olavin Jazzin huima kesä jatkuu torstaina 25. elokuuta, jolloin Kulttuurikellarin lavan valtaa Quartet Ajaton, kertoo Olavin Jazz ry tiedotteessaan. Yhtye matkailee nimensä mukaisesti myös ajassa ja tuottaa kekseliäitä versioita eri aikakausien musiikista. Kvartetin toinen, Alba Recordsin vuonna 2020 julkaisema albumi Early Music in the Latest Way sisältää renessanssi- ja barokkiajan sävellyksiä. Yhtyeessä musisoivat Mia Simanainen (laulu), Henrik Sandås (bandoneón), Kari Ikonen (Moog-syntetisaattori) ja Aino Juutilainen (sello).

Quartet Ajaton -yhtyeen muusikoiden taustat ulottuvat jazzmusiikista barokkiin, argentiinalaisesta tangosta nykymusiikkiin, improvisointiin ja kaiken maailman kokeiluun, tiedotteessa kerrotaan. Kvartetti on ollut koossa seitsemän vuotta ja konsertoinut Suomen lisäksi Englannissa, Ruotsissa, Virossa ja Venäjällä.

– Early Music in the Latest Way -albumin nokkelasti laaditut sovitukset tulkitaan rohkean ylellisesti. Kuulija upotetaan kirpakoihin jazzharmonioihin ja kypsänkukkeisiin improvisaatioihin. Runsaat soinnilliset sävyt sekä ovelasti kuplivat rytmit viimeistelevät syväsukelluksen tai avaruusmatkan, tiedotteessa kuvaillaan.

Quartet Ajaton Savonlinnan Kulttuurikellarissa to 25.8. klo 19.