Pensasmarjat ovat tänä vuonna isokokoisia.
Pensasmarjakausi on Etelä-Savossa nyt huipussaan, ja tarjolla on monenlaista sorttia. Tämän kesän marjat ovat isokokoisia. Mansikoita saa edelleen, ja avomaavadelman poiminta alkoi viime viikolla, selviää Hedelmän- ja marjanviljelijäin liiton (HML) tiedotteesta. Myös herukoita ja pensasmustikoita kerätään jo, mutta karviaisia saadaan odotella vielä viikko tai pari.
Mustaherukan sadossa esiintyy vaihtelua eri lajikkeiden välillä, mutta yleisesti herukkasadosta ennustetaan hieman normaalia parempaa.
– Monilla käsinpoimintaa harjoittavilla tiloilla sadonkorjuu on jo aloitettu tai aloitetaan tällä viikolla. Jalostavan teollisuuden tarpeisiin tuleva herukka korjataan koneellisesti, tiedotteessa kerrotaan.
Pensasmustikkasadosta puolestaan odotetaan tavanomaista tai sitä heikompaa, ja väliin asettuu vadelma, jonka sadon odotetaan olevan normaali. Paras vadelmakausi on meneillään nyt, ja marjamäärät ovat runsaimmillaan, myös marjan laatu on tällä hetkellä hyvä. Vadelmaa tulee markkinoille avomaa- ja tunneliviljelmiltä. Mansikan pääsatokausi on jo ohi, mutta satoa riittää vielä.
– Tunneleista, kevään istutuksista sekä myöhäisistä lajikkeista saadaan satoa pitkälle syksyyn.
Etelä-Savon marjaviljelykset kattoivat viime vuonna noin kahdeksan prosenttia koko maan marjapinta-alasta ja satoa saatiin yhteensä lähes 1,5 miljoonaa kiloa.
– Luken puutarhatilastojen mukaan Etelä-Savossa oli vuonna 2021 yhteensä 587 hehtaaria marjaviljelyksiä.
Mansikkaa oli eniten, ja viljeltyjä alueita oli yhteensä 326 hehtaaria. Mustaherukka vei hehtaareja 143, punaherukka 36 ja valkoherukka 11. Vadelmaviljelyksiä oli 51 ja pensasmustikkaa 14 hehtaaria.