Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Muistokirjoitus | Eeva-Liisa Siitonen os. Uski

Eeva-Liisa Siitonen os. Uski kuoli 28.6.2022 pitkään sairastettuaan. Hän oli 69-vuotias, syntynyt 24.5.1953 Ristiinassa.

Nuoruutensa kotikaupungissa Lahdessa tapasivat Eeva-Liisa Siitonen ja keihäänheiton tuleva Euroopan mestari sekä olympiahopeamitalisti Hannu Siitonen. Heidän pitkän avioliittonsa aikana Eeva-Liisa Siitonen oli niin vahva keihäänheittäjien tuki, että valmentajalegenda Leo Pusa kutsui häntä valmentajatiimin jäseneksi.

Hannu Siitosen mukaan hänen saavutuksensa urheilussa olivat yhteisiä puolison kanssa. Eeva-Liisa Siitonen eli keihäsmestarin aktiiviaikana ruuhkavuosia pienten tyttöjen äitinä ja myös nuorten harrastusten kuten partiotoiminnan vetäjänä.

Eeva-Liisa Siitonen teki pitkän ja monipuolisen työn ihmisten palvelemisen ja auttamisen parissa, myös vapaaehtoisena aina siellä, missä apua tarvittiin. 1980-1990-luvuilla Siitosten kotitalossa Parikkalan Melkoniemessä toimi postitoimisto, joka Eeva-Liisa Siitosen hoitamana piti kylää elävänä.

Äidiltään ja isältään perimäänsä monipuolista käsityötaitoa hän vaali muiden muassa kutomalla ja neulomalla; taidonnäytteistä saatiin nauttia lukuisissa kodeissa ympäri Suomen.

Siitosten kodissa laaja ystäväpiiri sai vierailuillaan emännän loihtimia luonnonherkkuja.

Palvelua ja auttamista monipuolisimmillaan oli Eeva-Liisa Siitosen työ Oronmyllyn toimintakeskuksessa Parikkalassa. Hän oli yhtenä järjestäjänä lukuisilla ulkomaanmatkoilla.

Elävä kylä ja kotikunta oli Eeva-Liisa Siitoselle sydämenasia monin tavoin. Hän oli mukana aluekehitystä edistävässä Leader-toiminnassa.

2000-luvulla Eeva-Liisa Siitosen ja luontokuvaaja Hannu Siitosen side luontoon vahvistui entisestään. He kokivat yhdessä unohtumattomia hetkiä Etelä-Karjalan ja Etelä-Savon rajaseutujen luonnossa, mutta olivat samalla yhä enemmän huolissaan sen kohtalosta. Osa alueen kuukkelimetsistä on säästynyt, mutta Siitosten suuri toive on vielä toteutumatta: Haarikon alueen suojelu ja sen saaminen Etelä-Karjalan ja Etelä-Savon yhteisen kansallispuiston sydämeksi.

Eeva-Liisa Siitosta jäivät puolison lisäksi kaipaamaan kolme tytärtä perheineen ja laaja siskojen, veljien ja ystävien piiri. Hänelle lastenlapset olivat kaikki kaikessa.

Kirjoittaja on Eeva-Liisa Siitosen sisaren Aino Uskin puoliso